Sapporo, 21.9.2007
Nyt kun ensimmäinen yö ja vähän reilu päivä on Japanin puolella oltu, ajattelin purkaa vähän alkumetrien tuntoja ja tapahtumia. Lentomatkat olivat uuvuttavia, sillä en saanut juurikaan nukuttua niiden aikana ja sen vuoksi olin Sapporoon saapuessa rättiväsynyt. Lentokenttärutiinit immigration checkeineen ja laukkutarkastustuksineen veivät oman aikansa. Kankeaa englantia heiltä ja aikalailla yhtä tönkköä japania omalta osaltani, laukussa olleet kanji-kortit hymyilyttivät tullivirkailijaa kovinkin :) Tämän jälkeen tapasin aseman aulassa Kyoko-sanin ja Taichi-sanin, molemmat mukavia ja suhteellisen hyvin englantia puhuvia yliopiston opiskelijoita, jotka muodostivat ensimmäisen vastaanottopartion. Heidän avustuksellaan ja kanssaan matkustin lentokentältä, joka oli n. 1,5 tunnin ajomatkan päästä kaupungin keskustasta ja yliopiston sijainnista, bussilla kohti hotellia, josta international student centerin henkilökuntaan kuuluva henkilö vei minut majoituspaikkaani.
Matka sujui leppoisasti Kyokon kanssa jutellessa mm. Suomesta ja luonnosta, opiskelusta, harrastuksista, Japanissa matkailemisesta. Bussimatkan aikana luulin jo hukanneeni reissun ensimmäisen tavaran, kun laitoin tottumuksesta huolimattomasti bussilipun ties minne. Onneksi se löytyi repusta pienellä kaivamisella, sillä ilman sitä ei ajoneuvosta olisi päässyt ulos, mikä olisi aiheuttanut oppailleni ikävää selittelyä ja omalle kohdalleni lompakon avaamista :P
Perillä hyvästelin oppaani ja annoin heille kiitokseksi lahjaksi ostamani muumi-kännykkäkorut, jotka otettiin vastaan innoiten. Muumit ilmeisesti ovat juuri niin suosittuja kuin etukäteistietojen perusteella osasin odottaakin. Kansainvälisen yksikön edustajan kielitaidot sen sijaan poikkesivat hieman odotuksista, sillä hänen kielitaitonsa oli tarpeisiin nähden todella puutteellista; hänen taidoillaan tuskin Suomessa vastaavissa hommissa pystyisi toimimaan.
Majoituspaikkaan eli Keiteki-Ryo opiskelija-asuntolaan ja huoneeseeni päästiin kuitenkin suhteellisen kitkattomasti etenkin, kun kerroin osaavani ja ymmärtäväni myös japanin kieltä. Kun kysymyksiä oli kunnollisten vastausten puutteessa vähän vaikeaa esittää, jäin lyhyen ohjeistuksen ja huoneen sopimuspapereiden allekirjoituksen jälkeen omilleni huoneeseen matkalaukun sekä ohjelappusia ja avaimen sisältäneen kirjekuoren kanssa. Mikäs nyt eteen? Olisin jotenkin odottanut, että muutenkin ymmälläään olevalle, väsyneelle ja nälkäiselle tulokkaalle olisi kerrottu heti kättelyssä miten peruselintoimintojen ylläpito onnistuu oudossa ympäristössä, papereilla olevat ohjeetkin koskivat lähinnä opintojen alkua ja ulkomaalaisen opiskelijan arkea Sapporossa yleisluontoisesti. Asuntolan sääntölapuissa oli maininta omien ruokien kokkausmahdollisuudesta, minkä jo ennestäänkin tiesin, muttei juuri auttanut kun lähimmän ruokakaupan sijainnista ei ollut mitään hajua.
Lievä paniikki alkoi nousta, sillä en oikein tiennyt keneltä osaisin käydä asiasta kysymässä, asuntolassa kun olin nähnyt ainoastaan japanilaisia opiskelijoita ja vanhemman herrasmiehen, joka ilmeisesti on jonkin sortin talonmies (kanrinin). Toiminta auttaa, joten purin ensitöikseni matkatavarat omille paikoilleen, selvitin olivatko kaikki lapussa mainitut tavarat huoneessa (eivät olleet lamppu ja petivaatteita puuttui, niitä en kuitenkaan saanut hommattua vielä, joten olen joutunut nukkumaan ilman tyynyliinaa), löin tietokoneen ja huoneen jääkaapin kiinni seinään ja tutustelin muutenkin hieman paikkoihin.
Keittiö ja kylpytilat löytyvät asuntolan jokaisesta kerroksesta ja ovat ihan oman huoneeni vieressä. Huone on tyyliltään karuhkon pelkistetty ja kovin käytetyn näköinen, mutta riittää hyvin opiskelijan tarpeisiin ja vaatii suht nimellisesti vuokraa. Ikkunat eivät ole hirveän tiiviin oloisia, joten veikkaan, että talvella voi tulla yöllä paikoitellen melko kylmä nukkua, onneksi varustukseen kuuluu sentään peittoja kaksin kappalein... Kyselin asuntolan keskustoimipisteestä puuttuvista tavaroista ja sain työllä kaivettua esille sen, että niistä tulee kysyä juurikin talonmieheltä/vastaavalta. Aula toimii sekasotkusta päätellen taitelutilana, ja kuten ensimmäisen illan toiminta antoi ymmärtää myös japanilaisopiskelijoiden paini-areenana, jossa käytiin raivoisaa kamppailua hyvinkin kovaäänisesti.
Äärimmäisen ulkopuolisuuden ja lievästi sanottuna orvon olon lievittämiseksi löysin onneksi pohjakerroksesta seteleitä hyväksyvän juoma-automaatin ja portaikossa (asun neljännessä kerroksessa) törmäsin onnekkaasti Huisan (Hokkaido University International Student Associationin) jäseneen, joka oli kiinnittämässä ulkomaalaisopiskelijoita varten lappua ilmoitustaululle. Hän tarjoutui ystävällisesti auttamaan alun ongelmien kanssa ja kävimmekin yhdessä lähimmässä convenience storessa asiomassa (5-8 min kävelymatkan päässä). Sieltä löytyi tarvittavat elintarvikkeet ensimmäiseksi illaksi sekä vessapaperit, jotka jokaisen asukkaan pitää ostaa itse. Onneksi tämäkin selvisi tässä vaiheessa, eikä silloin kun hätä on suurin ja apu tietämättömissä...
Huisan jäsenkritisoi sangen aiheellisesti ja runsaan tietämyksen valossa kansainvälisen keskuksen menettelyä uusien opiskelijoiden vastaanotossa ja kertoi ”kauhutarinaa” jonkun vuoden takaisista amerikkalaisopiskelijoista, jotka olivat tulleet klo 23 lennolla ja jääneet samaan tilanteeseen, jossa itse eilen olin. Karua, mutta totta :o Tänään kaikkien asuntolan opiskelijoiden olisi tarkoitus lähteä ohjatulle tutustumiskäynnille lähialueen liikkeisiin tai ainakin katsomaan mistä niitä löytyy.
Matka sujui leppoisasti Kyokon kanssa jutellessa mm. Suomesta ja luonnosta, opiskelusta, harrastuksista, Japanissa matkailemisesta. Bussimatkan aikana luulin jo hukanneeni reissun ensimmäisen tavaran, kun laitoin tottumuksesta huolimattomasti bussilipun ties minne. Onneksi se löytyi repusta pienellä kaivamisella, sillä ilman sitä ei ajoneuvosta olisi päässyt ulos, mikä olisi aiheuttanut oppailleni ikävää selittelyä ja omalle kohdalleni lompakon avaamista :P
Perillä hyvästelin oppaani ja annoin heille kiitokseksi lahjaksi ostamani muumi-kännykkäkorut, jotka otettiin vastaan innoiten. Muumit ilmeisesti ovat juuri niin suosittuja kuin etukäteistietojen perusteella osasin odottaakin. Kansainvälisen yksikön edustajan kielitaidot sen sijaan poikkesivat hieman odotuksista, sillä hänen kielitaitonsa oli tarpeisiin nähden todella puutteellista; hänen taidoillaan tuskin Suomessa vastaavissa hommissa pystyisi toimimaan.
Majoituspaikkaan eli Keiteki-Ryo opiskelija-asuntolaan ja huoneeseeni päästiin kuitenkin suhteellisen kitkattomasti etenkin, kun kerroin osaavani ja ymmärtäväni myös japanin kieltä. Kun kysymyksiä oli kunnollisten vastausten puutteessa vähän vaikeaa esittää, jäin lyhyen ohjeistuksen ja huoneen sopimuspapereiden allekirjoituksen jälkeen omilleni huoneeseen matkalaukun sekä ohjelappusia ja avaimen sisältäneen kirjekuoren kanssa. Mikäs nyt eteen? Olisin jotenkin odottanut, että muutenkin ymmälläään olevalle, väsyneelle ja nälkäiselle tulokkaalle olisi kerrottu heti kättelyssä miten peruselintoimintojen ylläpito onnistuu oudossa ympäristössä, papereilla olevat ohjeetkin koskivat lähinnä opintojen alkua ja ulkomaalaisen opiskelijan arkea Sapporossa yleisluontoisesti. Asuntolan sääntölapuissa oli maininta omien ruokien kokkausmahdollisuudesta, minkä jo ennestäänkin tiesin, muttei juuri auttanut kun lähimmän ruokakaupan sijainnista ei ollut mitään hajua.
Lievä paniikki alkoi nousta, sillä en oikein tiennyt keneltä osaisin käydä asiasta kysymässä, asuntolassa kun olin nähnyt ainoastaan japanilaisia opiskelijoita ja vanhemman herrasmiehen, joka ilmeisesti on jonkin sortin talonmies (kanrinin). Toiminta auttaa, joten purin ensitöikseni matkatavarat omille paikoilleen, selvitin olivatko kaikki lapussa mainitut tavarat huoneessa (eivät olleet lamppu ja petivaatteita puuttui, niitä en kuitenkaan saanut hommattua vielä, joten olen joutunut nukkumaan ilman tyynyliinaa), löin tietokoneen ja huoneen jääkaapin kiinni seinään ja tutustelin muutenkin hieman paikkoihin.
Keittiö ja kylpytilat löytyvät asuntolan jokaisesta kerroksesta ja ovat ihan oman huoneeni vieressä. Huone on tyyliltään karuhkon pelkistetty ja kovin käytetyn näköinen, mutta riittää hyvin opiskelijan tarpeisiin ja vaatii suht nimellisesti vuokraa. Ikkunat eivät ole hirveän tiiviin oloisia, joten veikkaan, että talvella voi tulla yöllä paikoitellen melko kylmä nukkua, onneksi varustukseen kuuluu sentään peittoja kaksin kappalein... Kyselin asuntolan keskustoimipisteestä puuttuvista tavaroista ja sain työllä kaivettua esille sen, että niistä tulee kysyä juurikin talonmieheltä/vastaavalta. Aula toimii sekasotkusta päätellen taitelutilana, ja kuten ensimmäisen illan toiminta antoi ymmärtää myös japanilaisopiskelijoiden paini-areenana, jossa käytiin raivoisaa kamppailua hyvinkin kovaäänisesti.
Äärimmäisen ulkopuolisuuden ja lievästi sanottuna orvon olon lievittämiseksi löysin onneksi pohjakerroksesta seteleitä hyväksyvän juoma-automaatin ja portaikossa (asun neljännessä kerroksessa) törmäsin onnekkaasti Huisan (Hokkaido University International Student Associationin) jäseneen, joka oli kiinnittämässä ulkomaalaisopiskelijoita varten lappua ilmoitustaululle. Hän tarjoutui ystävällisesti auttamaan alun ongelmien kanssa ja kävimmekin yhdessä lähimmässä convenience storessa asiomassa (5-8 min kävelymatkan päässä). Sieltä löytyi tarvittavat elintarvikkeet ensimmäiseksi illaksi sekä vessapaperit, jotka jokaisen asukkaan pitää ostaa itse. Onneksi tämäkin selvisi tässä vaiheessa, eikä silloin kun hätä on suurin ja apu tietämättömissä...
Huisan jäsenkritisoi sangen aiheellisesti ja runsaan tietämyksen valossa kansainvälisen keskuksen menettelyä uusien opiskelijoiden vastaanotossa ja kertoi ”kauhutarinaa” jonkun vuoden takaisista amerikkalaisopiskelijoista, jotka olivat tulleet klo 23 lennolla ja jääneet samaan tilanteeseen, jossa itse eilen olin. Karua, mutta totta :o Tänään kaikkien asuntolan opiskelijoiden olisi tarkoitus lähteä ohjatulle tutustumiskäynnille lähialueen liikkeisiin tai ainakin katsomaan mistä niitä löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti