Sapporo, 4.8.2008
Kirjoitetaanpa vaihteeksi vähän tuoreempaa juttua näin kun vauhtiin päästiin. Viime viikon perjantaina suuntasimme vuokra-autoilla kohti rannikolla sijaitsevan Furubiran leirintäaluetta, jossa vietimme isolla vaihtariporukan hienon yhden yön reissun. Kaikki Hustep-opiskelijat eivät syystä tai toisesta osallistuneet, mutta onneksi suurin osa jousi lähtemään mukaan, kuin myös iso joukko Nikkensei-opiskelijoita sekä japanilaisia hengaajia.
Perjantain sää oli ailahtelevainen: automatka oli hiostavan kuuma, mutta heti kun sai vaihdettua rantakuteet päälle meni aurinko pilveen ja iltaa kohden tuli pientä tihkusadettakin. Lievän alakuloisesta kelistä huolimatta piti talviturkki käydä viskaamassa menemään. Vedessä nähtiin siis hyvin valkoinen merileijona räpiköimässä. Rantavesi ei todellakaan ollut mikään uimarin paratiisi, sillä se oli solkenaan vaarallisia miltei pintaan asti ulottuvia kivenmurikoita, joista yhteen tuli törmätty aika kipeästi. Kovin moni ei veteen asti uskaltanut, vaikka se aika lämmintä olikin. Osa tosin kannettiin ja paiskattiin sinne väkisin ensin pelin rangaistuksena ja sen jälkeen ihan muuten vaan. Tasapuolisuuden nimissä tämän kovin koltiaismaisen aktiviteetin uhriksi päätyi myös asian onneksi aika hyvällä huumorilla ottanut hongkongilais-tyttö :P
Rantaepisodin jälkeen oli vuorossa semipakollinen onsen viereilu ei jättänyt ketään kylmäksi (pun intended). Mäen laella olleen kylpylän ulkoaltaan merinäköala oli kerrassaan upea; harmi ettei kylpylän sisätiloihin oikein viitsi ottaa kameraa mukaan. Viidentoista äänekkään ulkomaalaisen valtaama allas ei houkutellut kovinkaan montaa japanailaista kylpijää luokseen jostain kumman syystä... sääli niitä paria harmaantuvaa herrasmiestä, jotka näyttivät olevan tuloilvaralaan altaalle.
Illan hämärtyessä syöpöteltiin ja juopoteltiin, osa paljon ja toiset vielä enemmän. Itse olin juomapuolella maltillisella linjalla, kun en viitsinyt viettää toista reissupäivää krabuloidessa. Ruokaa oli varattu ison porukan tarpeisiin miltei liikaakin, mutta parempi niin, kuin että olisi loppunut kesken. Pisteet ja kiitokset Davidin hommaamille budjettimakkaroille ja niistä loihdituille hodareille (aina ei tarvi syödä niin japanilaisittain).
Reissun vihonviimeisenä vitsauksena olivat jonkun sortin päiväperhon ryökäleet, jotka parveilivat katuvalojen hehkussa etsien kai valoisaa ja turvallista viimeistä lepopaikkaa, jonne laskea seuraavan sukupolven edustajat munamuodossa jääden itse suojelemaan niitä lahoavalla ruumiillaan. Kaunista ja runollista vanhemman rakkautta, muttei todellakaan siinä tilanteessa, kun ne yrittävät tehdä mausoleuminsa päällesi tai vievät yöunia surisemalla bungalowin kattorakenteissa. Hienojakin ötököitä tuli vastaan, joista mainittakoon peukalon kokoinen ja järkyttävän pitkät sarvet omannut koppakuoriainen, joka oli varsin harmiton, mutta muuttui pelottavaksi lentoon lähdettyään.
Seuraavan päivänä suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen - onnistuin saamaan sänkypaikan, osa joutui nukkumaan patjalla lattialla - nautittiin riisiä ja hyvää japanilaista sekametelisoppaa aamupalaksi. Sieniä, tofua, kasviksi, porsaanlihaa ja konyaku juuresta taisi kertakäyttökulhosta löytyä. Ennen paluuta Sapporoon osa porukasta kävi vielä toiseen kertaan onsenissa, kun itse suuntasin yhden autolastillisen mukana tsekkaamaan komeita rannikkomaisemia puolen tunnin ajomatkan päässä. Kuvapuolelta kannattaa käydä tsekkaamassa yrmeää vanhaa naamaa muistuttava kallionkuvatus.
Paluumatka oli aikailailla tapahtumarikkaampi kuin menomatka. Ensin juoduttiin poliisien pysäyttämäksi, kun Tero päätti ajaa muun liikennevirran mukana päin punaisia. Eipä siinä, tarkastivat henkkarit ja ajokortin ja muistuttivat ajamaan vastaisuudessa varovaisemmin. Japanissa on ilmeisesti vain joko kilttejä poliiseja tai sitten niitä, jotka hakevat väkisin rikkeen jostain, vaikka seisomalla porukalla ympärilläsi niin kauan, että yrittäessäsi liikkeelle sorrut johonkin virkavallan vastustamiseen ja joudut putkaan kuukauden päiviksi ilman oikeudenkäyntiä. Harvinaista? Kyllä. Mahdollista? Valitettavasti. Vähän tämän jälkeen toisesta autosta tuli puhelu, että olivat menneet kolaroimaan majoitusalueella vuokra-autoa, mikä tiesi kaikille pientä ylimääräistä maksuerää. Ei loukkaantuneita :P
Ensimmäinen ja viimeinen isompi reissu liki koko Hustep-porukalla oli mukava ja mieleenpainuva kokemus, joka jättää miettimään miksei vastaavaa olisi voinut tehdä jo aikaisemminkin, siitäkin huolimatta, että kaikilla on vapaina päivinä aina omat menonsa.
Perjantain sää oli ailahtelevainen: automatka oli hiostavan kuuma, mutta heti kun sai vaihdettua rantakuteet päälle meni aurinko pilveen ja iltaa kohden tuli pientä tihkusadettakin. Lievän alakuloisesta kelistä huolimatta piti talviturkki käydä viskaamassa menemään. Vedessä nähtiin siis hyvin valkoinen merileijona räpiköimässä. Rantavesi ei todellakaan ollut mikään uimarin paratiisi, sillä se oli solkenaan vaarallisia miltei pintaan asti ulottuvia kivenmurikoita, joista yhteen tuli törmätty aika kipeästi. Kovin moni ei veteen asti uskaltanut, vaikka se aika lämmintä olikin. Osa tosin kannettiin ja paiskattiin sinne väkisin ensin pelin rangaistuksena ja sen jälkeen ihan muuten vaan. Tasapuolisuuden nimissä tämän kovin koltiaismaisen aktiviteetin uhriksi päätyi myös asian onneksi aika hyvällä huumorilla ottanut hongkongilais-tyttö :P
Rantaepisodin jälkeen oli vuorossa semipakollinen onsen viereilu ei jättänyt ketään kylmäksi (pun intended). Mäen laella olleen kylpylän ulkoaltaan merinäköala oli kerrassaan upea; harmi ettei kylpylän sisätiloihin oikein viitsi ottaa kameraa mukaan. Viidentoista äänekkään ulkomaalaisen valtaama allas ei houkutellut kovinkaan montaa japanailaista kylpijää luokseen jostain kumman syystä... sääli niitä paria harmaantuvaa herrasmiestä, jotka näyttivät olevan tuloilvaralaan altaalle.
Illan hämärtyessä syöpöteltiin ja juopoteltiin, osa paljon ja toiset vielä enemmän. Itse olin juomapuolella maltillisella linjalla, kun en viitsinyt viettää toista reissupäivää krabuloidessa. Ruokaa oli varattu ison porukan tarpeisiin miltei liikaakin, mutta parempi niin, kuin että olisi loppunut kesken. Pisteet ja kiitokset Davidin hommaamille budjettimakkaroille ja niistä loihdituille hodareille (aina ei tarvi syödä niin japanilaisittain).
Reissun vihonviimeisenä vitsauksena olivat jonkun sortin päiväperhon ryökäleet, jotka parveilivat katuvalojen hehkussa etsien kai valoisaa ja turvallista viimeistä lepopaikkaa, jonne laskea seuraavan sukupolven edustajat munamuodossa jääden itse suojelemaan niitä lahoavalla ruumiillaan. Kaunista ja runollista vanhemman rakkautta, muttei todellakaan siinä tilanteessa, kun ne yrittävät tehdä mausoleuminsa päällesi tai vievät yöunia surisemalla bungalowin kattorakenteissa. Hienojakin ötököitä tuli vastaan, joista mainittakoon peukalon kokoinen ja järkyttävän pitkät sarvet omannut koppakuoriainen, joka oli varsin harmiton, mutta muuttui pelottavaksi lentoon lähdettyään.
Seuraavan päivänä suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen - onnistuin saamaan sänkypaikan, osa joutui nukkumaan patjalla lattialla - nautittiin riisiä ja hyvää japanilaista sekametelisoppaa aamupalaksi. Sieniä, tofua, kasviksi, porsaanlihaa ja konyaku juuresta taisi kertakäyttökulhosta löytyä. Ennen paluuta Sapporoon osa porukasta kävi vielä toiseen kertaan onsenissa, kun itse suuntasin yhden autolastillisen mukana tsekkaamaan komeita rannikkomaisemia puolen tunnin ajomatkan päässä. Kuvapuolelta kannattaa käydä tsekkaamassa yrmeää vanhaa naamaa muistuttava kallionkuvatus.
Paluumatka oli aikailailla tapahtumarikkaampi kuin menomatka. Ensin juoduttiin poliisien pysäyttämäksi, kun Tero päätti ajaa muun liikennevirran mukana päin punaisia. Eipä siinä, tarkastivat henkkarit ja ajokortin ja muistuttivat ajamaan vastaisuudessa varovaisemmin. Japanissa on ilmeisesti vain joko kilttejä poliiseja tai sitten niitä, jotka hakevat väkisin rikkeen jostain, vaikka seisomalla porukalla ympärilläsi niin kauan, että yrittäessäsi liikkeelle sorrut johonkin virkavallan vastustamiseen ja joudut putkaan kuukauden päiviksi ilman oikeudenkäyntiä. Harvinaista? Kyllä. Mahdollista? Valitettavasti. Vähän tämän jälkeen toisesta autosta tuli puhelu, että olivat menneet kolaroimaan majoitusalueella vuokra-autoa, mikä tiesi kaikille pientä ylimääräistä maksuerää. Ei loukkaantuneita :P
Ensimmäinen ja viimeinen isompi reissu liki koko Hustep-porukalla oli mukava ja mieleenpainuva kokemus, joka jättää miettimään miksei vastaavaa olisi voinut tehdä jo aikaisemminkin, siitäkin huolimatta, että kaikilla on vapaina päivinä aina omat menonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti