Sapporo, 28.3.2008
Seuraava ilmoitus saattaa aiheuttaa hyvämuistisissa ja tarkkahoksottimisissa lukijoissa halua mainita jotain omien sanojen pyörtämisestä ja jonkin sortin luokkapaon tekemisestä. Aiemmin kun totesin, että upouuteen asuntolaan muuttaminen ei erinäisistä syistä juuri innostanut ajatuksena. Loman aikana yksinään ankeassa Keitekissä luuhailun aikana saapunut lappunen, joka ilmoitti asuntolaan tulleen muutaman huonepaikan hakuun, sai aikaan uudelleenmietinnän ja havaitsin strategisen edun, jota käytin häikäilemättä hyväkseni. Koskapa suurin osa asuntolan potentiaalisista muuttajista oli edelleen lomailemassa ympäri maailmaa, olisi hakijoita sen verran vähän, että huoneen saaminen voisi olla hyvinkin todennäköistä. Sen verran ettei toimiston tarvisi turvautua edes arvontaan. Siitä, oliko tämä kansainvälisen yksikön kovinkin tietoinen valinta, ei ole mitään tietoa, mutta sen perusteella miten hausta aikaisemmin informoitiin ja miten siihen liittyviä asioita ylipäätään järjesteltiin tekisi mieli epäillä, että tällä ratkaisulla he pääsivät kaikkein helpoimmalla. Vielä toistaiseksi kukaan ei ole valittanut epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.
Mitenkö haussa sitten kävi? Jos sitä ei jo arvannut, sopii kysyä itseltään miksi vaivautuisin kirjoittamaan pitkän intron kuivakkaasta läheltä-piti-tilanteesta siinä tapauksessa etten olisi huonetta napannut, kun olisin ihan hyvin voinut huomioida sen jossain sivulauseessa ja jatkaa eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa. Täälläpä nyt siis kirjoittelen ihanasti uudelle tuoksuvassa huoneessa blogia kaasuvetoisen luksuslämmittimen pitäessä huoneen ilmanlämpötilaa juuri sopivana yukatassa chillailemiseen.
Tavarat siirrettiin eilen (ensimmäinen sallittu muuttopäivä) vuokra-autolla uuteen asuntolaan, joka sijaitsee kampuksen länsipuolella reilun puolen kilometrin päässä Keitekistä. Kuvittelin keränneeni paljonkin tavaraa puolen vuoden aikana ja pahvilaatikoita pakkaillesani siltä vielä tuntuikin, mutta kaikki romut siirtyivät silti uuteen osoitteeseen yhdellä kuskauksella, kun muut joutuvat tekemään kaksi reissua. Tavaroiden purkaminen ja järjesteleminen meni rutiinisuorituksena, mitä nyt huoneen erinäisistä vähän heikommista tilaratkaisuista huolimatta joidenkin isompien esineiden sijoituspaikkaa joutui miettimään pidempään.
Koskapa uusi huone on tavallaan kuin oma kerrostaloasuntonsa omine suihkutiloine (kylpyamme!!!) ja pikkukeittiöineen, piti tänään ostella iso kasa kaikkea sellaista talonpitoon liittyvää tavaraa jolle ei ollut aiemmassa paikassa tarvetta, esimerkiksi Serranon perheenpään suosiossa oleva vessaharja, jolla voi siivota paskaa tai kiusata paskiaisia :P Kiitos 100 jenin kauppojen ei välttämättömiin hyödykkeisiin palanut ihan älyttömästi rahaa. Suurimman menoerän aiheuttivat uudet induktio-lieden kanssa yhteensopivat pannu ja kattila, jotka nekään eivät mitenkään älyttömän tyyritä olleet. Cyberliesi oli sen verran outo ilmestys, että piti ihan käyttöohjeeseenkin turvautua, että sai ruokaa kokkailtua. Huoneisto on muutenkin sen verran täynnä erilaisia vempeleitä ja napukoita, että japaninkielisiä kuluttajaproosaa saa käännellä ja tulkita vielä useamman päivän.
Soenin E-rakennuksessa on kaikkiaan 5-kerrosta, joista ensimmäinen pitää sisällään sisäänkäynnin lisäksi talonpitäjän tiskin, muita ylläpitoon liittyviä tiloja sekä kivan yhteisen hengailutilan pöytineen, sohvineen ja telkkareineen. Toinen ja kolmas kerro on varattu miehille, kun taas naiset on laitettu kahteen ylimpään kerrokseen. Sovinistisen suunniteluvirheen ansiosta säästyy itse rasittavalta portaiden ramppaamiselta ja peräosastoa trimmaava askeltreeni menee niille, joille se kuuluukin :D
Kavereilta tulee puolivakavissaan heitettyä petturinimittelyä, mutta siltikään en enää missään nimessä haluaisi palata takaisin Keitekin nuhjaisuuteen ja välinpitämättömyyden mädättämiin yhteisiin tiloihin. Pääseehän sinne toki aika kyläilemään, jos niikseen tulee. Eipähän tarvitse enää ottaa vastaan säälitelyjä ja vastailla asumiseen liittyen vakiokysymyksiin siitä, eikö asunnon likaisuus häiritse. Kylpyyn pesemään mielestä likaisia asumismuistoja.
Mitenkö haussa sitten kävi? Jos sitä ei jo arvannut, sopii kysyä itseltään miksi vaivautuisin kirjoittamaan pitkän intron kuivakkaasta läheltä-piti-tilanteesta siinä tapauksessa etten olisi huonetta napannut, kun olisin ihan hyvin voinut huomioida sen jossain sivulauseessa ja jatkaa eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa. Täälläpä nyt siis kirjoittelen ihanasti uudelle tuoksuvassa huoneessa blogia kaasuvetoisen luksuslämmittimen pitäessä huoneen ilmanlämpötilaa juuri sopivana yukatassa chillailemiseen.
Tavarat siirrettiin eilen (ensimmäinen sallittu muuttopäivä) vuokra-autolla uuteen asuntolaan, joka sijaitsee kampuksen länsipuolella reilun puolen kilometrin päässä Keitekistä. Kuvittelin keränneeni paljonkin tavaraa puolen vuoden aikana ja pahvilaatikoita pakkaillesani siltä vielä tuntuikin, mutta kaikki romut siirtyivät silti uuteen osoitteeseen yhdellä kuskauksella, kun muut joutuvat tekemään kaksi reissua. Tavaroiden purkaminen ja järjesteleminen meni rutiinisuorituksena, mitä nyt huoneen erinäisistä vähän heikommista tilaratkaisuista huolimatta joidenkin isompien esineiden sijoituspaikkaa joutui miettimään pidempään.
Koskapa uusi huone on tavallaan kuin oma kerrostaloasuntonsa omine suihkutiloine (kylpyamme!!!) ja pikkukeittiöineen, piti tänään ostella iso kasa kaikkea sellaista talonpitoon liittyvää tavaraa jolle ei ollut aiemmassa paikassa tarvetta, esimerkiksi Serranon perheenpään suosiossa oleva vessaharja, jolla voi siivota paskaa tai kiusata paskiaisia :P Kiitos 100 jenin kauppojen ei välttämättömiin hyödykkeisiin palanut ihan älyttömästi rahaa. Suurimman menoerän aiheuttivat uudet induktio-lieden kanssa yhteensopivat pannu ja kattila, jotka nekään eivät mitenkään älyttömän tyyritä olleet. Cyberliesi oli sen verran outo ilmestys, että piti ihan käyttöohjeeseenkin turvautua, että sai ruokaa kokkailtua. Huoneisto on muutenkin sen verran täynnä erilaisia vempeleitä ja napukoita, että japaninkielisiä kuluttajaproosaa saa käännellä ja tulkita vielä useamman päivän.
Soenin E-rakennuksessa on kaikkiaan 5-kerrosta, joista ensimmäinen pitää sisällään sisäänkäynnin lisäksi talonpitäjän tiskin, muita ylläpitoon liittyviä tiloja sekä kivan yhteisen hengailutilan pöytineen, sohvineen ja telkkareineen. Toinen ja kolmas kerro on varattu miehille, kun taas naiset on laitettu kahteen ylimpään kerrokseen. Sovinistisen suunniteluvirheen ansiosta säästyy itse rasittavalta portaiden ramppaamiselta ja peräosastoa trimmaava askeltreeni menee niille, joille se kuuluukin :D
Kavereilta tulee puolivakavissaan heitettyä petturinimittelyä, mutta siltikään en enää missään nimessä haluaisi palata takaisin Keitekin nuhjaisuuteen ja välinpitämättömyyden mädättämiin yhteisiin tiloihin. Pääseehän sinne toki aika kyläilemään, jos niikseen tulee. Eipähän tarvitse enää ottaa vastaan säälitelyjä ja vastailla asumiseen liittyen vakiokysymyksiin siitä, eikö asunnon likaisuus häiritse. Kylpyyn pesemään mielestä likaisia asumismuistoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti