Tokio, 17.2.2008
...tai ainakin melkein. Sen verran merkittävä poikkeus totutusta normista kuitenkin on se seikka, että julkiset liikennevälineet ovat nousevan auringon maassa myöhässä. Kahden viikon lomareissun aikana tätä päästiin kuitenkin todistamaan peräti kahdesti eikä sen vähemmän kuin shinkansenin (paikallinen luotijuna) ja lentokoneiden osalta. Etenkin shinkanseneja pidetään japanilaisen täsmällisyyden suoranaisina vertauskuvina, mutta luonnonvoimien oikullisuuksille nekään eivät mahda mitään. Aikaa vastaan kyllä aina yritetään taistella; jopa siinä määrin, että se johtaa toisinaan vakaviin onnettomuuksiin niinkuin pari vuotta takaperin yli-velvollisuudentuntoisen veturikuskin kyydittäessä ylinopeutta ajaen osan matkustajista kolarin kautta ajasta iäisyyteen. Siinä siteten sopii miettiä olisiko hieman aikataulusta myöhästyminen ollut kuitenkin parempi ratkaisu.
Itselleni reissun ensimmäinen matkapäivä oli lauantaina 16. helmikuuta. Alkuperäisen lennon lähtöaika oli kahdelta, mutta halusin mennä varmuuden vuoksi kentälle hyvissä ajoin koska en ollut ihan varma miten netistä luottokortilla ostetun lipun kanssa asemalla tulisi menetellä ja koska olen muutenkin matkustusjutuissa hermoiluun taipuvainen. Jo asemalle tullessa lunta satoi melko tukevasti, eikä pyryttäminen lakannut koko päivänä juurikaan. Koskapa kaikki päivän lennot halpisyhtiöllä (tietysti) olivat myöhässä ehdotettiin minulle aiemmin lähtevään koneeseen vaihtamista, mihin minulla ei tietenkään ollut minkäänlaista vastaansanomista. Olisipahan aikasemmin Tokiossa perillä...tai niinhän sitä luulisi.
Lähtöportin luona odotettiin pitkä tovi ja kuunneltiin kuulutuksia vuoroin lentojen myöhästymisestä ja peruuntumisesta, mutta epäilys oman lennon huonosta kohtalosta ei käynyt mielessäkään. Olisi ehkä pitänyt, sillä siinä vaiheessa kun lento lopulta ilmoitettiin peruuntuneeksi, olisi ollut hyvä olla lähempänä sitä tiskiä, josta jaettiin jonotusnumeroita uudelle lennolle. Sinä aikana kun seisoin aivan liian hitaasti liikkuneen jonon keskivaiheilla, pääsi alkuperäinen lento lähtemään joskin hivenen aikataulusta myöhästyneenä. Vitutti hieman, etenkin kun oman uuden lennon kohtaloksi koitui jonkin sortin konerikko eikä lumisateinen keli, joka piti koko päivän asemaa pihdeissään.
Onneksi samaa huono onni oli osunut myös tutun vaihtaripariskunnan kohdalle, jotka hekin olivat vaihtaneet samaan aikaisempaan Tokion lentoon. Jonotusnumero korvaavalle vuorolle saatiin miltei tunnin jonottamisen (kuinkas muuten) jälkeen, mutta lipukkeen B 100+ numero ei lupaillut paljoakaan. Kaiken huipuksi en oikein tiennyt missä pitäisi odottaa ja arviolta kuinka kauan. Kello kävi eikä kyydistä Tokioon ollut mitään hajua. Ihmisia valui ympäri asemaa, hälinää oli enemmän kuin tarpeeksi ja jatkuva matkatavaroiden kanssa seisoskelu alkoi muutaman tunnin jälkeen vituttamaan aika raskaasti. Lopulta jouduin perumaan majoitusvarauksen kapselihotellista, sillä näytti siltä etten kerkeäisi millään ilmoitettuun check-iniin, mikäli saman päivän aikana perille ollenkaan.
Vanhempien kanssa tuli käytyä puhelimessa muutama hivenen huolestunut keskustelu siitä miten seuraavana päivänä kerkeäisin heitä asemalle vastaan. Kokeneempina ja fiksumpina tuli ohjeistusta olla murehtimatta turhia, mikä olikin ihan aiheellista, sillä meinaisin kovin tyypilliseen tapaan olla heittämässä kirvestä kaivoon ennen aikojaan. Helpotus oli suuri, kun viimein selvisi, että pääsisin vielä saman illan lennolla perille, joskin kuusi tuntia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, mikä oli siinä vaiheessa jokseenkin merkityksetön sivuseikka. Päädyin lopulta istumaan vierekkäisille paikoille Chenin ja Davidin kanssa, jotka olivat menossa viikoksi majoittumaan japanilaisen perheen luokse.
Perillä Tokiossa odotti suunnistaminen Hanedan lentokentältä ydinkeskustan alueelle, jonne pääsi näppärästi monorailin ja kaupunkijunan - yhdistelmälipulla, jota myydään vain viikonloppuisin. Ruuhkaisessa Yamanote-linen junassa oli jokseenkin vaivaannuttavaa matkustaa ison repun ja laukun kanssa, onneksi sentään samalla asemalla jäi sen verran porukkaa ettei tarvinut survoa itseään röyhkeästi ulos. Koska en ollut ennalta varautunut ja katsonut valmiiksi muita yöpymispaikkoja suuntasin kohti kapselihotellia, jonka löytäminen tuotti kartasta huolimatta vaikeuksia. Asemalla kannattaa aina muistaa lähteä oikeasta uloskäynnistä pihalle...
Vapaita uniluukkuja Akihabaran kapselihotellissa oli vielä jäljellä. Huolellisen peseytymisen, kuumassa kylvyssä lillumisen sekä makoisan iltakaljan nauttimisen jälkeen oli mukava vetäytyä 1mx1mx2m kokoiseen kapseliin lepäilemään. Mahdollisesti varsin vaatimattomista ulkoisista mietoista johtuen en osannut pitää tilaa mitenkään pienenä, vaan pikemminkin juuri täydellisesti nukkumistarkoitukseen sopivaksi. Japani palvelee minun kaltaiseni pygmin tarpeita varsin hyvin ^^ Kopin seinien lävitse tuli satunnaista kuorsausääntä ja käytävältä muuta hälinää, mutta ilman korvatulppiakin pystyy nukkumaan ellei ole aivan älyttömän herkkäuninen.
Epäilen, että isommille länkkärimiehelle, levottomille nukkujille, satunnaisille klaustrofobikoille ja niille jotka ovat tottuneet turhankin tilaviin hotellihuoneisiin, tilaa säästävä kapselimajoittuminen ei ole välttämättä mieluinen kokemus. Tosin eipä niitä heitä varten ole suunniteltukaan, minkä huomaa siitä, että tavaroille oli lokerikossa aika minimaalisesti tilaa; todennäköisesti juuri sen verran mikä keskiverto salaryman kantaa mukanaan töihin. Reppu meni pienellä survomisella kyllä sisään ihan mainiosti. Moitittavaa ei juuri jäänyt ja hintakin oli 4000 jenin osalta ihan kohdillaan, vaikka ilmeisesti joistain paikoista halvemmallakin samaa palvelua saattaisi saada. Jos mahdollisuus siunautuu, niin suosittelen ehdottomasti testaamaan tätä yöpymismuotoa jo ihan kokemuksen vuoksi. Sattuneesta syystä naisille kapseleita tarjoavia paikkoja ei ole tarjolla kovinkaan monessa paikassa.
Itselleni reissun ensimmäinen matkapäivä oli lauantaina 16. helmikuuta. Alkuperäisen lennon lähtöaika oli kahdelta, mutta halusin mennä varmuuden vuoksi kentälle hyvissä ajoin koska en ollut ihan varma miten netistä luottokortilla ostetun lipun kanssa asemalla tulisi menetellä ja koska olen muutenkin matkustusjutuissa hermoiluun taipuvainen. Jo asemalle tullessa lunta satoi melko tukevasti, eikä pyryttäminen lakannut koko päivänä juurikaan. Koskapa kaikki päivän lennot halpisyhtiöllä (tietysti) olivat myöhässä ehdotettiin minulle aiemmin lähtevään koneeseen vaihtamista, mihin minulla ei tietenkään ollut minkäänlaista vastaansanomista. Olisipahan aikasemmin Tokiossa perillä...tai niinhän sitä luulisi.
Lähtöportin luona odotettiin pitkä tovi ja kuunneltiin kuulutuksia vuoroin lentojen myöhästymisestä ja peruuntumisesta, mutta epäilys oman lennon huonosta kohtalosta ei käynyt mielessäkään. Olisi ehkä pitänyt, sillä siinä vaiheessa kun lento lopulta ilmoitettiin peruuntuneeksi, olisi ollut hyvä olla lähempänä sitä tiskiä, josta jaettiin jonotusnumeroita uudelle lennolle. Sinä aikana kun seisoin aivan liian hitaasti liikkuneen jonon keskivaiheilla, pääsi alkuperäinen lento lähtemään joskin hivenen aikataulusta myöhästyneenä. Vitutti hieman, etenkin kun oman uuden lennon kohtaloksi koitui jonkin sortin konerikko eikä lumisateinen keli, joka piti koko päivän asemaa pihdeissään.
Onneksi samaa huono onni oli osunut myös tutun vaihtaripariskunnan kohdalle, jotka hekin olivat vaihtaneet samaan aikaisempaan Tokion lentoon. Jonotusnumero korvaavalle vuorolle saatiin miltei tunnin jonottamisen (kuinkas muuten) jälkeen, mutta lipukkeen B 100+ numero ei lupaillut paljoakaan. Kaiken huipuksi en oikein tiennyt missä pitäisi odottaa ja arviolta kuinka kauan. Kello kävi eikä kyydistä Tokioon ollut mitään hajua. Ihmisia valui ympäri asemaa, hälinää oli enemmän kuin tarpeeksi ja jatkuva matkatavaroiden kanssa seisoskelu alkoi muutaman tunnin jälkeen vituttamaan aika raskaasti. Lopulta jouduin perumaan majoitusvarauksen kapselihotellista, sillä näytti siltä etten kerkeäisi millään ilmoitettuun check-iniin, mikäli saman päivän aikana perille ollenkaan.
Vanhempien kanssa tuli käytyä puhelimessa muutama hivenen huolestunut keskustelu siitä miten seuraavana päivänä kerkeäisin heitä asemalle vastaan. Kokeneempina ja fiksumpina tuli ohjeistusta olla murehtimatta turhia, mikä olikin ihan aiheellista, sillä meinaisin kovin tyypilliseen tapaan olla heittämässä kirvestä kaivoon ennen aikojaan. Helpotus oli suuri, kun viimein selvisi, että pääsisin vielä saman illan lennolla perille, joskin kuusi tuntia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, mikä oli siinä vaiheessa jokseenkin merkityksetön sivuseikka. Päädyin lopulta istumaan vierekkäisille paikoille Chenin ja Davidin kanssa, jotka olivat menossa viikoksi majoittumaan japanilaisen perheen luokse.
Perillä Tokiossa odotti suunnistaminen Hanedan lentokentältä ydinkeskustan alueelle, jonne pääsi näppärästi monorailin ja kaupunkijunan - yhdistelmälipulla, jota myydään vain viikonloppuisin. Ruuhkaisessa Yamanote-linen junassa oli jokseenkin vaivaannuttavaa matkustaa ison repun ja laukun kanssa, onneksi sentään samalla asemalla jäi sen verran porukkaa ettei tarvinut survoa itseään röyhkeästi ulos. Koska en ollut ennalta varautunut ja katsonut valmiiksi muita yöpymispaikkoja suuntasin kohti kapselihotellia, jonka löytäminen tuotti kartasta huolimatta vaikeuksia. Asemalla kannattaa aina muistaa lähteä oikeasta uloskäynnistä pihalle...
Vapaita uniluukkuja Akihabaran kapselihotellissa oli vielä jäljellä. Huolellisen peseytymisen, kuumassa kylvyssä lillumisen sekä makoisan iltakaljan nauttimisen jälkeen oli mukava vetäytyä 1mx1mx2m kokoiseen kapseliin lepäilemään. Mahdollisesti varsin vaatimattomista ulkoisista mietoista johtuen en osannut pitää tilaa mitenkään pienenä, vaan pikemminkin juuri täydellisesti nukkumistarkoitukseen sopivaksi. Japani palvelee minun kaltaiseni pygmin tarpeita varsin hyvin ^^ Kopin seinien lävitse tuli satunnaista kuorsausääntä ja käytävältä muuta hälinää, mutta ilman korvatulppiakin pystyy nukkumaan ellei ole aivan älyttömän herkkäuninen.
Epäilen, että isommille länkkärimiehelle, levottomille nukkujille, satunnaisille klaustrofobikoille ja niille jotka ovat tottuneet turhankin tilaviin hotellihuoneisiin, tilaa säästävä kapselimajoittuminen ei ole välttämättä mieluinen kokemus. Tosin eipä niitä heitä varten ole suunniteltukaan, minkä huomaa siitä, että tavaroille oli lokerikossa aika minimaalisesti tilaa; todennäköisesti juuri sen verran mikä keskiverto salaryman kantaa mukanaan töihin. Reppu meni pienellä survomisella kyllä sisään ihan mainiosti. Moitittavaa ei juuri jäänyt ja hintakin oli 4000 jenin osalta ihan kohdillaan, vaikka ilmeisesti joistain paikoista halvemmallakin samaa palvelua saattaisi saada. Jos mahdollisuus siunautuu, niin suosittelen ehdottomasti testaamaan tätä yöpymismuotoa jo ihan kokemuksen vuoksi. Sattuneesta syystä naisille kapseleita tarjoavia paikkoja ei ole tarjolla kovinkaan monessa paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti