Sapporo, 24.9.2007
Ensimmäinen yö, jonka aikana sain nukuttua yli 6h vaikka heräsinkin taas pidemmäksi aikaa kesken yön, liki viikkoon herätti toivon, että tästä saattaisi tulla hivenen alakuloisen sunnuntain jälkeen varsin siedettävä päivä. Vaikka sainkin eilen täytettyä päivälle asetetut vaatimattomat tavoitteet eli ruokavaraston täydentämisen supermarketissa, mikä olikin aika mielenkiintoinen kokemus, kun japanin kielen lukutaito on edelleen aikalailla lapsenkengissään, sekä ensimmäisen puhelun kotiin. Jouduin sijoittamaan kahteen eri puhelinkorttiin ja hakkaamaan useampaan otteeseen päätä seinään yleisöpuhelimien kanssa ennenkuin löysin oikeat koodit korteille ja kansainvälisille puheluille.
Vanhemmat olivat olleet varsin ymmärrettävästi hyvin huolissaan, kun minusta ei ollut kuulunut mitään sitten lähdön ja olivatpa he kerenneet soittaa jo asuntolan yleisnumeroonkin, jossa ei tietenkään osattu antaa neuvoja tai tiedetty minun olinpaikkaani sen kummemmin. Kaikista huoneista löytyy ns. rental phone, mutta sen käytöstä ei ole juuri hajua ja ohjeet suhteellisen olemattomat. Kaiketi se on ainoastaan soittamiseen, vastaanottamista varten on joka kerroksessa oma pisteestä, johon puheluiden pitäisi jotenkin ohjautua... lankapuhelimet ovat kyllä toivottoman vanhanaikaista ja kömpelöä teknologiaa :D Mutta siihen saakka, että kännykkä- ja internetsopimukset saa kuntoon täytyy tyytyä siihen mitä tarjolla on.
Kuten otsikkokin kertoo tänään saatiin pyörät: budjettihintaan 1000 jenin (n. 7e) panttia vastaan. Kyseessä on ilmeisesti aiempien opiskelijoiden jättämiä tai muuten vaan hylkäämiä, ei-niin-hirveän kauniita polkuvehkeitä, mutta liikkuvat ja pysähtyvät komennosta, mikä riittää ainakin allekirjoittaneen tarpeisin vallan mainiosti. Kun runko oli vielä koristeltu kivoilla tarroilla rikkinäisin korin vastapainoksi ei juuri viitsi valittaa. Pyöräsäilöllä oli melkoinen monikulttuurisen sillisalaatin sekoitus käynnissä saapuessani paikalle hivenen ilmoitettua aikaa jäljessä. Parhaat yksilöt oli napsittu luonnollisesti samantien päältä pois, mutta onneksi valikoimassa riitti. Tarkoituksena oli mennä Hustep-porukan opastuksella paikan päälle, mutten löytänyt tapaamispaikalle eli toiselle asuntolalle (kartasta ei näkynyt enkä ollut siellä aiemmin käynyt), joten harrastin kaupunkisuunnistusta omin nokkineni. Onneksi Sapporossa on, toisin kuin muissa isommissa Japanin kaupungeissa, varsin fiksu ja looginen ilmansuuntiin perustuva osoitesysteemi, joka helpotti paikan päälle löytämistä.
Pyöriin tarvitsee luonnollisesti lukon, vaikka hivenen epäilenkin mahtaneeko kukaan olla edes kiinnostunut noiden jämäpyörien kähveltämisestä. Varmuuden vuoksi suunnistimme isona letkana kohti sadan jenin kauppaa, jossa kaikki maksaa niinkuin nimikin antaa ymmärtää, sata jeniä (plus verot 5% :DD). Halpa lukko halpaan pyörään. Evästettiin, tutusteltiin uusiin vaihtarikasvoihin ja poljettiin kampusalueelle Francois:n hidastaessa menoa irtoilevan ketjunsa kanssa. Esittelin asuntolaa ja omaa huonettani ranskalaiselle ja parille jenkille, jotka eivät olleet mitenkään älyttömän mielissään paikan tasokkuudesta. F-siipi, jossa minäkin majaani pidän, on ilmeisesti tarkoitettu japanilaisille masters degreen suorittajille (meikäläisittäin kaiketin maisteritason opintoja vastaava kokonaisuus?) ja ulkomaalaisille opiskelijoille, mikä tarkoittaa sitä, että tuttuihin naamoihin törmää reilun viikon päästä hivenen nykyistä useammin. Harmi vain, että suurin osa tullee asumaan muissa kerroksissa. Noh, eiköhän tämän käytävän kiinalaisten kanssakin tule ihan hyvin toimeen :)
Seuraavana projektina tyhjille välipäiville voisi olla roskien lajittelusysteeminen opetteleminen ja japaninkielisen pyykkikoneen saloihin tutustuminen. Parissa päivässä on kerennyt huoneen nurkkiin kerääntymään erinäisiä pinoja tyhjiä nuudelitörppöjä, muovipusseja ja muuta pakkausjätettä, jonka tuottamisessa Japani on yksi selkeimmistä kärkimaista. Se miksi kuppinuudelipurkin ympärille esimerkiksi pitää vetää turha kerros ohutta läpinäkyvää muovia päälle on yksinkertaisesti käsittämätöntä. Kierrätyskulttuuria vaalitaan, mutta se ei ainakaan kauppakasseissa näy, pelkkiä muovipusseja joka paikassa ja kaikkein pienimmätkin ostokset lyödään kysymättä pusseihin. Jossain vaiheessa taidan alkaa erilaiseksi nuoreksi ja ottaa oman kassin mukaan kioskeihin ja muihin pikkukauppoihin, siinäpähän sitten kaupantätien ja -s etien robottiaivot (toiminta oikeasti on hieman konemaista) vetävät oikosulkua, kun asiakas kieltäytyykin ottamassa vastaan tarjottua muovipussia ;)
Ensimmäinen yö, jonka aikana sain nukuttua yli 6h vaikka heräsinkin taas pidemmäksi aikaa kesken yön, liki viikkoon herätti toivon, että tästä saattaisi tulla hivenen alakuloisen sunnuntain jälkeen varsin siedettävä päivä. Vaikka sainkin eilen täytettyä päivälle asetetut vaatimattomat tavoitteet eli ruokavaraston täydentämisen supermarketissa, mikä olikin aika mielenkiintoinen kokemus, kun japanin kielen lukutaito on edelleen aikalailla lapsenkengissään, sekä ensimmäisen puhelun kotiin. Jouduin sijoittamaan kahteen eri puhelinkorttiin ja hakkaamaan useampaan otteeseen päätä seinään yleisöpuhelimien kanssa ennenkuin löysin oikeat koodit korteille ja kansainvälisille puheluille.
Vanhemmat olivat olleet varsin ymmärrettävästi hyvin huolissaan, kun minusta ei ollut kuulunut mitään sitten lähdön ja olivatpa he kerenneet soittaa jo asuntolan yleisnumeroonkin, jossa ei tietenkään osattu antaa neuvoja tai tiedetty minun olinpaikkaani sen kummemmin. Kaikista huoneista löytyy ns. rental phone, mutta sen käytöstä ei ole juuri hajua ja ohjeet suhteellisen olemattomat. Kaiketi se on ainoastaan soittamiseen, vastaanottamista varten on joka kerroksessa oma pisteestä, johon puheluiden pitäisi jotenkin ohjautua... lankapuhelimet ovat kyllä toivottoman vanhanaikaista ja kömpelöä teknologiaa :D Mutta siihen saakka, että kännykkä- ja internetsopimukset saa kuntoon täytyy tyytyä siihen mitä tarjolla on.
Kuten otsikkokin kertoo tänään saatiin pyörät: budjettihintaan 1000 jenin (n. 7e) panttia vastaan. Kyseessä on ilmeisesti aiempien opiskelijoiden jättämiä tai muuten vaan hylkäämiä, ei-niin-hirveän kauniita polkuvehkeitä, mutta liikkuvat ja pysähtyvät komennosta, mikä riittää ainakin allekirjoittaneen tarpeisin vallan mainiosti. Kun runko oli vielä koristeltu kivoilla tarroilla rikkinäisin korin vastapainoksi ei juuri viitsi valittaa. Pyöräsäilöllä oli melkoinen monikulttuurisen sillisalaatin sekoitus käynnissä saapuessani paikalle hivenen ilmoitettua aikaa jäljessä. Parhaat yksilöt oli napsittu luonnollisesti samantien päältä pois, mutta onneksi valikoimassa riitti. Tarkoituksena oli mennä Hustep-porukan opastuksella paikan päälle, mutten löytänyt tapaamispaikalle eli toiselle asuntolalle (kartasta ei näkynyt enkä ollut siellä aiemmin käynyt), joten harrastin kaupunkisuunnistusta omin nokkineni. Onneksi Sapporossa on, toisin kuin muissa isommissa Japanin kaupungeissa, varsin fiksu ja looginen ilmansuuntiin perustuva osoitesysteemi, joka helpotti paikan päälle löytämistä.
Pyöriin tarvitsee luonnollisesti lukon, vaikka hivenen epäilenkin mahtaneeko kukaan olla edes kiinnostunut noiden jämäpyörien kähveltämisestä. Varmuuden vuoksi suunnistimme isona letkana kohti sadan jenin kauppaa, jossa kaikki maksaa niinkuin nimikin antaa ymmärtää, sata jeniä (plus verot 5% :DD). Halpa lukko halpaan pyörään. Evästettiin, tutusteltiin uusiin vaihtarikasvoihin ja poljettiin kampusalueelle Francois:n hidastaessa menoa irtoilevan ketjunsa kanssa. Esittelin asuntolaa ja omaa huonettani ranskalaiselle ja parille jenkille, jotka eivät olleet mitenkään älyttömän mielissään paikan tasokkuudesta. F-siipi, jossa minäkin majaani pidän, on ilmeisesti tarkoitettu japanilaisille masters degreen suorittajille (meikäläisittäin kaiketin maisteritason opintoja vastaava kokonaisuus?) ja ulkomaalaisille opiskelijoille, mikä tarkoittaa sitä, että tuttuihin naamoihin törmää reilun viikon päästä hivenen nykyistä useammin. Harmi vain, että suurin osa tullee asumaan muissa kerroksissa. Noh, eiköhän tämän käytävän kiinalaisten kanssakin tule ihan hyvin toimeen :)
Seuraavana projektina tyhjille välipäiville voisi olla roskien lajittelusysteeminen opetteleminen ja japaninkielisen pyykkikoneen saloihin tutustuminen. Parissa päivässä on kerennyt huoneen nurkkiin kerääntymään erinäisiä pinoja tyhjiä nuudelitörppöjä, muovipusseja ja muuta pakkausjätettä, jonka tuottamisessa Japani on yksi selkeimmistä kärkimaista. Se miksi kuppinuudelipurkin ympärille esimerkiksi pitää vetää turha kerros ohutta läpinäkyvää muovia päälle on yksinkertaisesti käsittämätöntä. Kierrätyskulttuuria vaalitaan, mutta se ei ainakaan kauppakasseissa näy, pelkkiä muovipusseja joka paikassa ja kaikkein pienimmätkin ostokset lyödään kysymättä pusseihin. Jossain vaiheessa taidan alkaa erilaiseksi nuoreksi ja ottaa oman kassin mukaan kioskeihin ja muihin pikkukauppoihin, siinäpähän sitten kaupantätien ja -s etien robottiaivot (toiminta oikeasti on hieman konemaista) vetävät oikosulkua, kun asiakas kieltäytyykin ottamassa vastaan tarjottua muovipussia ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti