Sapporo, 26.10.2007
Maistuu se ruisleipä japanilaisellekin kuten kuvasta näkyy. Allekirjoittanut koki sarjan miniorgasmeja viime sunnuntaisissa (20. päivä) kovin suomalaishenkisissä illanistujaisissa ruisleipää saadessani. Paikalla oli joukko innokkaita fennomaaneja sekä liuta aitoja Suomi Neidon kasvatteja (osa pitkälle japanilaistuneita, kuten täällä 35v vuotta asunut Seija) nauttimassa sekä japanilaisen, että suomalaisen keittiön hienoista puolista. Paikkana Akin kotitalo (asuu vanhempiensa luona...) Sapporon etelälaidoilla n. 20 min metromatkan päässä kampukselta eli aika pirun kuusessa :P Yleisesti ottaen etäisyyksien arvioiminen on isossa kaupungissa vaikeaa eikä kiinnostusta toistaiseksi ole ollut selvittää esimerkiksi edes mitä asuntolalta on matkaa vaikkapa tv-tornille esimerkiksi. Mutta ei karata sivupoluille, tarkoitus oli kuitenkin kirjoittaa kaukomaan suomentuoksuisista tapahtumista.
Illan ruokalistalla oli aina yhtä maukasta sashimia (raakaa kalaa), mereneläviä (mustekala on hyvää), nätisti laitettuja vihanneksia sekä toisessa kattauksessa myös tempuraa (uppopaistettua kalaa/kasviksia /mitä lie) ensimmäisen kerran tälle reissulle. Jälkiruoka/naposteluosastolla oli tarjolla japanilaisia viinirypäleitä, joiden maku oli jotain aivan muuta kuin mihin on suomessa ja muualla maailmalla tottunut: uskomattoman hyvää! Varsinkin kuulemma pihalta poimitut villimarjat olivat kevyessä kitkeryydessään ihan järjettömän maukkaita. Japanilaistyyliin juomalasi oli jokseenkin koko ajan piripinnassa raivoisista tyhjennysyrityksistä huolimatta.
Seuraavana päivänä suuntasin jälleen suomen kielen oppitunnille, jossa oli sillä kertaa yhtä paljon vieraita kuin opiskelijoita, joilla ei tosiaankaan ollut puutetta potentiaalisista keskustelukumppaneista. Tunnin jälkeen useat innokkaat kyselivät jälleen harrastuksista, lempiruoista sun muista perusjutuista. Kurssin opettajalla on muuten erittäin huolestuttavan suomalainen piirre: jääkaapista löytyy AINA olutta :D Onneksi tajusin jättää illan yhteen... akuutista rahapulasta on sentään jotain hyötyäkin.
Keskiviikon tunteja ei pidetä Suomi-seuran tiloissa ja niinpä tunnille löytäminen oli hieman tavallista työläämpää, siitäkin huolimatta, että itse rakennus oli huomattavasti lähempänä kampusta. Paikalla päästyäni selvisi syy välittömästi: ryhmäkoko oli kolme kertaa sen mitä muilla käymilläni tunneilla (ja keski-ikäkin hivenen korkeampi). Tunnin sisältöön liittyen kysymys blogia seuraaville ihmisille: Miten opettaisitte ulkomaalaista lukemaan seuraavan lauseen: ”Laura on töissä joka päivä kello 8-16.” Suomalaisten keskuudesta löytyi malliksi kolme erilaista lukutapaa/mieltymystä...
Tällä kertaa sysäsin ihmeellisen pohjalaisen nirsoilun toisten rahoja kohtaan (lienee isältä opittua, yleensä suhtaudun tarjoamiseen ja lainaamiseen lievällä varauksella) roskakoriin ja hyväksyin kiltisti Suomi-Akin ehdotuksen tarjota läheisessä kuppilassa menovettä ja pikkupurtavaa, sillä olisihan toista kertaa kieltäytyminen ollut hivenen tylyhköä. Olut oli hyvää, napostelut maukkaita ja suomea tuli puhuttua ihan liikaa, tosin mikäpä sitä on maailman hienointa kieltä puhuessa... Eräs vaihtaritoveri kuvaili sitä sangen hupaisasti ”kuin linnunlauluksi”, muut ovat sanoneet lähinnä eksoottiseksi ja kiehtovaksi.
Oli miten oli täytyy vain ihmetellä sitä, miten paljon Sapporonkin kokoisesta kaupungista löytyy suomenkielestä kiinnostuneita siitäkin huolimatta, että suomalaiset ovat surkeita mainostamaan itseään maailmalla. Tästä esimerkkinä tovi sitten järjestetty jonkinsortin pohjoismainen tilaisuus, jossa suomalaiset yritykset tuotteet loistivat poissaolollaan. Tosin, kun Muumit ja hevi jyräävät, niin eipä täällä millekään tusinakulttuurituotteille ole niin tarvettakaan (sori vaan Sibelius) ;)
Illan ruokalistalla oli aina yhtä maukasta sashimia (raakaa kalaa), mereneläviä (mustekala on hyvää), nätisti laitettuja vihanneksia sekä toisessa kattauksessa myös tempuraa (uppopaistettua kalaa/kasviksia /mitä lie) ensimmäisen kerran tälle reissulle. Jälkiruoka/naposteluosastolla oli tarjolla japanilaisia viinirypäleitä, joiden maku oli jotain aivan muuta kuin mihin on suomessa ja muualla maailmalla tottunut: uskomattoman hyvää! Varsinkin kuulemma pihalta poimitut villimarjat olivat kevyessä kitkeryydessään ihan järjettömän maukkaita. Japanilaistyyliin juomalasi oli jokseenkin koko ajan piripinnassa raivoisista tyhjennysyrityksistä huolimatta.
Seuraavana päivänä suuntasin jälleen suomen kielen oppitunnille, jossa oli sillä kertaa yhtä paljon vieraita kuin opiskelijoita, joilla ei tosiaankaan ollut puutetta potentiaalisista keskustelukumppaneista. Tunnin jälkeen useat innokkaat kyselivät jälleen harrastuksista, lempiruoista sun muista perusjutuista. Kurssin opettajalla on muuten erittäin huolestuttavan suomalainen piirre: jääkaapista löytyy AINA olutta :D Onneksi tajusin jättää illan yhteen... akuutista rahapulasta on sentään jotain hyötyäkin.
Keskiviikon tunteja ei pidetä Suomi-seuran tiloissa ja niinpä tunnille löytäminen oli hieman tavallista työläämpää, siitäkin huolimatta, että itse rakennus oli huomattavasti lähempänä kampusta. Paikalla päästyäni selvisi syy välittömästi: ryhmäkoko oli kolme kertaa sen mitä muilla käymilläni tunneilla (ja keski-ikäkin hivenen korkeampi). Tunnin sisältöön liittyen kysymys blogia seuraaville ihmisille: Miten opettaisitte ulkomaalaista lukemaan seuraavan lauseen: ”Laura on töissä joka päivä kello 8-16.” Suomalaisten keskuudesta löytyi malliksi kolme erilaista lukutapaa/mieltymystä...
Tällä kertaa sysäsin ihmeellisen pohjalaisen nirsoilun toisten rahoja kohtaan (lienee isältä opittua, yleensä suhtaudun tarjoamiseen ja lainaamiseen lievällä varauksella) roskakoriin ja hyväksyin kiltisti Suomi-Akin ehdotuksen tarjota läheisessä kuppilassa menovettä ja pikkupurtavaa, sillä olisihan toista kertaa kieltäytyminen ollut hivenen tylyhköä. Olut oli hyvää, napostelut maukkaita ja suomea tuli puhuttua ihan liikaa, tosin mikäpä sitä on maailman hienointa kieltä puhuessa... Eräs vaihtaritoveri kuvaili sitä sangen hupaisasti ”kuin linnunlauluksi”, muut ovat sanoneet lähinnä eksoottiseksi ja kiehtovaksi.
Oli miten oli täytyy vain ihmetellä sitä, miten paljon Sapporonkin kokoisesta kaupungista löytyy suomenkielestä kiinnostuneita siitäkin huolimatta, että suomalaiset ovat surkeita mainostamaan itseään maailmalla. Tästä esimerkkinä tovi sitten järjestetty jonkinsortin pohjoismainen tilaisuus, jossa suomalaiset yritykset tuotteet loistivat poissaolollaan. Tosin, kun Muumit ja hevi jyräävät, niin eipä täällä millekään tusinakulttuurituotteille ole niin tarvettakaan (sori vaan Sibelius) ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti