Oulussa, 12.9.2007
Hermostuneita hetkiä vielä viikon verran tiedossa. Siinä välillä vatsanpohjan perhoset kerkeävät tuottaa muutaman sukupolven verran jälkeläisiä. Kuten kuvasta näkyy matkalaukku on hommattu ja valmiina koepakattavaksi. Hygieniatarvikkeita (joita kuulemma kannattaa hommata mukaan reilusti, maksavat Japanissa hunajoita) ja muita pieniä tarvikeita lukuunottamatta on kaikki hankinnat reissua varten melko pitkälti tehty: Jenejä on vaihdettu alun käteiskassaksi sievo summa, uudet talvikengät ostettu ja garderoobia päivitetty muiltakin osin.
Käsimatkatavaroita varten piti investoida näpsäkkään (ja suht hintavaan) tietokonereppuun, jossa rakkaan macbookin rinnalla kulkevat muutkin arvotavarat suhteellisen kätevästi. Paikan päältä hommattaviksi jäävät ainakin talvitakki kovemmille keleille ja digikamera. Ensinnä mainittu siksi, että hyvällä välikausitakilla pärjännee pitkälle ja paksu talvitakki veisi matkalaukusta armottoman paljon kallisarvoista kuljetustilaa. Jälkimmäinen puhtaasti sen oletuksen pohjalta, että uudet kamerat ovat Japanissa himpun verran edullisempia kuin täällä. Lentomatkalta ja ensimmäisiltä päiviltä jää sitä myöten kuvat ottamatta, mutta eiköhän noita vuoden aikana kerkeä räpsimään enemmän kuin tarpeeksi :D Siitä millaisen adapterin paikallista sähköverkkoa tarvii ja mistä se olisi fiksuinta hommata, ei vielä oikein ole tietoa. Sen soisi kyllä selkenevän ennen reissuunlähtöä, ettei läppäri hyytyisi heti alkumetreillä akkuvajeeseen...
Aina tähän iltaan asti jouduin olemaan epätietoisena sen suhteen kuka Chitosen lentokentän porteille tulisi minua ottamaan vastaan. Vainoharhaisuuteen taipuvaisena kerkesin hetken epäillä mahtaisiko kukaan olla tulossa, kuvittelin missanneeni jotain tärkeää infoa. Jäikö jokin sähköposti tulematta, olenko unohtanut tehdä jotain paikan varmistamiseen liittyvää, kenties minua on vedetetty ja vain uskoteltu, että olen todella saanut vaihtopaikan tai sitten olen itse kuvitellut kaiken, toden ja kuvitellut rajat hämärtyvät, kaikki luuhistuu, ahdistus, pimeys, virtahepoja, KÄÄK! (lievää dramatisointia...) Lentosuunnitelmasta ilmoitin reilusti ennen deadlinea, mutta kun yhteyshenkilöstä ei kuulunut mitään reiluun kuukauteen rupeaa terveemmälläkin itseluottamuksella ja rauhallisuudella varustettu henkilö yleensä hieman hermostumaan. Sunnuntaina oli viimein pakko tiedustella missä mennään ja lähetin sähköpostiviestin ”Forgotten, am I?” -otsikoinnilla. Sähköposti ilmoitettiin luetuksi maanantaiaamuna, mutta vastausta ei siltikään heti kuulunut, vaan jouduin todellakin odottamaan vielä tämänkin jälkeen useamman päivän hermoillen. Nyt siis tiedän, mitä reilun viikon päästä Sapporossa on luvassa ja voin nukkua yöni hivenen vähemmän levottomasti :)
Lauantaina tuli järjestettyä kaveriporukalla pienet läksiäispirskeet, kun vanhemmat lähtivät sopivasti viikonlopuksi reissuu jättäen talon tyhjilleen. Sitä sitten juopoteltiin, kokkailtiin tortilloja, musisoitiin epävireisesti, puhuttiin joutavia ja luonnollisesti illan päätteeksi pelattiin hieman Hold ’Em:iä, ns. yhteistä laatuaikaa isommalla porukalla. Boolia meni illan aikana useampi kulhollinen ja alkoholipitoisia juomia kulutettiin muutenkin sangen runsain määrin. Seuraava päiväkin olikin sitten ainakin allekirjoittaneen osalta hivenen alavireisempi. Tänä viikonloppuna pitäisi vielä järkätä sukulaisille jonkinlaista vastaavaa häppeninkiä, onneksi tällä kertaa ei tarvitse itse huolehtia juuri järjestelyistä.
Hermostuneita hetkiä vielä viikon verran tiedossa. Siinä välillä vatsanpohjan perhoset kerkeävät tuottaa muutaman sukupolven verran jälkeläisiä. Kuten kuvasta näkyy matkalaukku on hommattu ja valmiina koepakattavaksi. Hygieniatarvikkeita (joita kuulemma kannattaa hommata mukaan reilusti, maksavat Japanissa hunajoita) ja muita pieniä tarvikeita lukuunottamatta on kaikki hankinnat reissua varten melko pitkälti tehty: Jenejä on vaihdettu alun käteiskassaksi sievo summa, uudet talvikengät ostettu ja garderoobia päivitetty muiltakin osin.
Käsimatkatavaroita varten piti investoida näpsäkkään (ja suht hintavaan) tietokonereppuun, jossa rakkaan macbookin rinnalla kulkevat muutkin arvotavarat suhteellisen kätevästi. Paikan päältä hommattaviksi jäävät ainakin talvitakki kovemmille keleille ja digikamera. Ensinnä mainittu siksi, että hyvällä välikausitakilla pärjännee pitkälle ja paksu talvitakki veisi matkalaukusta armottoman paljon kallisarvoista kuljetustilaa. Jälkimmäinen puhtaasti sen oletuksen pohjalta, että uudet kamerat ovat Japanissa himpun verran edullisempia kuin täällä. Lentomatkalta ja ensimmäisiltä päiviltä jää sitä myöten kuvat ottamatta, mutta eiköhän noita vuoden aikana kerkeä räpsimään enemmän kuin tarpeeksi :D Siitä millaisen adapterin paikallista sähköverkkoa tarvii ja mistä se olisi fiksuinta hommata, ei vielä oikein ole tietoa. Sen soisi kyllä selkenevän ennen reissuunlähtöä, ettei läppäri hyytyisi heti alkumetreillä akkuvajeeseen...
Aina tähän iltaan asti jouduin olemaan epätietoisena sen suhteen kuka Chitosen lentokentän porteille tulisi minua ottamaan vastaan. Vainoharhaisuuteen taipuvaisena kerkesin hetken epäillä mahtaisiko kukaan olla tulossa, kuvittelin missanneeni jotain tärkeää infoa. Jäikö jokin sähköposti tulematta, olenko unohtanut tehdä jotain paikan varmistamiseen liittyvää, kenties minua on vedetetty ja vain uskoteltu, että olen todella saanut vaihtopaikan tai sitten olen itse kuvitellut kaiken, toden ja kuvitellut rajat hämärtyvät, kaikki luuhistuu, ahdistus, pimeys, virtahepoja, KÄÄK! (lievää dramatisointia...) Lentosuunnitelmasta ilmoitin reilusti ennen deadlinea, mutta kun yhteyshenkilöstä ei kuulunut mitään reiluun kuukauteen rupeaa terveemmälläkin itseluottamuksella ja rauhallisuudella varustettu henkilö yleensä hieman hermostumaan. Sunnuntaina oli viimein pakko tiedustella missä mennään ja lähetin sähköpostiviestin ”Forgotten, am I?” -otsikoinnilla. Sähköposti ilmoitettiin luetuksi maanantaiaamuna, mutta vastausta ei siltikään heti kuulunut, vaan jouduin todellakin odottamaan vielä tämänkin jälkeen useamman päivän hermoillen. Nyt siis tiedän, mitä reilun viikon päästä Sapporossa on luvassa ja voin nukkua yöni hivenen vähemmän levottomasti :)
Lauantaina tuli järjestettyä kaveriporukalla pienet läksiäispirskeet, kun vanhemmat lähtivät sopivasti viikonlopuksi reissuu jättäen talon tyhjilleen. Sitä sitten juopoteltiin, kokkailtiin tortilloja, musisoitiin epävireisesti, puhuttiin joutavia ja luonnollisesti illan päätteeksi pelattiin hieman Hold ’Em:iä, ns. yhteistä laatuaikaa isommalla porukalla. Boolia meni illan aikana useampi kulhollinen ja alkoholipitoisia juomia kulutettiin muutenkin sangen runsain määrin. Seuraava päiväkin olikin sitten ainakin allekirjoittaneen osalta hivenen alavireisempi. Tänä viikonloppuna pitäisi vielä järkätä sukulaisille jonkinlaista vastaavaa häppeninkiä, onneksi tällä kertaa ei tarvitse itse huolehtia juuri järjestelyistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti