Sapporo, 2.12.2007
Joulukuussa ollaan, mutta pysyvää lunta ei ole maassa vieläkään. Kelit ovat olleet enimmäkseen aneemisen harmaita eikä niitä noi haukkua mitenkään mieltä ylentäviksi. Yleisen alakulon, hivenen oireilevan koti-ikävän ja yleisen päämäärättömyyden ohella on toki tehty muutakin kuin märehditty ”vääriä” ajatuksia kallon kaikukopissa.
Viimeistään tässä vaiheessa olen rakastunut peruuntumattomasti izakayoihin, joista jo aikaisemmin olen muutamaan kertaan tainnut kirjoittaa, mutta väliäkö sillä. Hienoja juttuja ei voi koskaan hehkuttaa liikaa, varsinkin kun eri paikkojen tarjonnat vaihtelevat virkistävästi toisistaan. Viime aikojen uusista makunautinnoista erityismaininnan ansaitsee yudoufu, pöytään tuotava hiilillä lämpiämä pata, jossa on tofun ohella ilmeisesti sieniä, kasviksia ja maukas liemi. Siitä sitten annostellaan yksilöllisiin, taivaallista lientä, sisältäviin kuppeihin oraalisia nautintoja varten.
Ja nyt kun on saatu aina niin ajankohtaiset ja tärkeät säätilaan ja ruokaan liittyvät seikat pois alta voidaan siirtyä viimein otsikon aiheeseen. Taishi-sama tai taishi-kakka - kuten häntä paikalliset taisivat taisivat tituleerata - eli Suomen Japanin suurlähettiläs saapui Sapporoon parin päivän visiitille. Perjantaina kiersimme suurlähettiläs Jorma Julinin ja hänen puolisonsa kanssa tutustumassa yliopiston varsin laajaan ja useita luonnontieteellisiä aloja kattavaan museoon.
Reilun puolen tunnin opastetun pikakierroksen jälkeen lähettiläs piti puheen, aiheenaan Suomi hyvinvointivaltiona. Paikalla oli paljon tuttuja fennomaaneja liki täydessä luentosalissa, Suomen koulutusjärjestelmä ja korkeasta verotuksesta huolimatta erityisalueilla hyvää tulosta tekevä talous sekä hyvinvointisysteemi herättivät oletetusti kiinnostusta ja luennon jälkeen lisäkysymyksille ei meinannut tulla loppua. Tero pääsi (joutui) kertomaan ex tempore hivenen suomalaisesta koulusysteemistä, kun suurlähettiläs paljasti, että vieraiden joukossa on alan ”asiantuntijoita”. Onneksi ei itse tarvinut...
Seuraavana päivänä jäykisteltiin ykköset yllä koreiden juhlapuheiden humistessa Keio-Plaza hotellin ylimmässä kerroksessa (22.) paikallisen Suomi-Japani suhteiden säätäjän ritarimerkin (taisi olla korkein ei-suomalaiselle suotava) myöntötilaisuudessa. Pienessä kiireessä ja hivenen myöhään paikalle saapuneena unohdin ottaa purkan suusta ennen juhlatilaan astumista, mikä aiheutti lievää vaivautuneisuuden tunnetta, onneksi cooli ei pettänyt ja selvisin vielä oikealla hetkellä pokkailemaan ja kuvattavaksi. Noin muuten tapahtumassa oli hyvät tarjoilut, normivieraille 6000 jeniä, suomalaiset kunniavieraat ilmaiseksi, ei passaa valittaa. Hivenen ilmanaikuista small talkia,kanteleensoittoa johon kukaan ei kiinnittänyt juuri huomiota, lähinnä ikäihmisiä paikalla ja nätit nuoret neidot tipotiessään. Kurjaa... Voittaa tietysti aina asuntolalla nyhjäämisen.
Iltaa jatkettiin parin tunnin karaokesessiolla, jossa rohmusin kohtuuttomasti lauluaikaa tulkitsemalla Beatlesin Abbey Road levyltä löytyvää kymmenminuuttista sikermää vaihtelevalla menestyksellä. Hauskaa oli ja kotiinkin lähdettiin ihmisten aikoihin. Asuntolalla tosin oli korealaisten husteppien järkkäämää illallisaktiviteettia vaihtariporukalla. Seuraukset ovatkin hyvin arvattavissa.
Joulukuussa ollaan, mutta pysyvää lunta ei ole maassa vieläkään. Kelit ovat olleet enimmäkseen aneemisen harmaita eikä niitä noi haukkua mitenkään mieltä ylentäviksi. Yleisen alakulon, hivenen oireilevan koti-ikävän ja yleisen päämäärättömyyden ohella on toki tehty muutakin kuin märehditty ”vääriä” ajatuksia kallon kaikukopissa.
Viimeistään tässä vaiheessa olen rakastunut peruuntumattomasti izakayoihin, joista jo aikaisemmin olen muutamaan kertaan tainnut kirjoittaa, mutta väliäkö sillä. Hienoja juttuja ei voi koskaan hehkuttaa liikaa, varsinkin kun eri paikkojen tarjonnat vaihtelevat virkistävästi toisistaan. Viime aikojen uusista makunautinnoista erityismaininnan ansaitsee yudoufu, pöytään tuotava hiilillä lämpiämä pata, jossa on tofun ohella ilmeisesti sieniä, kasviksia ja maukas liemi. Siitä sitten annostellaan yksilöllisiin, taivaallista lientä, sisältäviin kuppeihin oraalisia nautintoja varten.
Ja nyt kun on saatu aina niin ajankohtaiset ja tärkeät säätilaan ja ruokaan liittyvät seikat pois alta voidaan siirtyä viimein otsikon aiheeseen. Taishi-sama tai taishi-kakka - kuten häntä paikalliset taisivat taisivat tituleerata - eli Suomen Japanin suurlähettiläs saapui Sapporoon parin päivän visiitille. Perjantaina kiersimme suurlähettiläs Jorma Julinin ja hänen puolisonsa kanssa tutustumassa yliopiston varsin laajaan ja useita luonnontieteellisiä aloja kattavaan museoon.
Reilun puolen tunnin opastetun pikakierroksen jälkeen lähettiläs piti puheen, aiheenaan Suomi hyvinvointivaltiona. Paikalla oli paljon tuttuja fennomaaneja liki täydessä luentosalissa, Suomen koulutusjärjestelmä ja korkeasta verotuksesta huolimatta erityisalueilla hyvää tulosta tekevä talous sekä hyvinvointisysteemi herättivät oletetusti kiinnostusta ja luennon jälkeen lisäkysymyksille ei meinannut tulla loppua. Tero pääsi (joutui) kertomaan ex tempore hivenen suomalaisesta koulusysteemistä, kun suurlähettiläs paljasti, että vieraiden joukossa on alan ”asiantuntijoita”. Onneksi ei itse tarvinut...
Seuraavana päivänä jäykisteltiin ykköset yllä koreiden juhlapuheiden humistessa Keio-Plaza hotellin ylimmässä kerroksessa (22.) paikallisen Suomi-Japani suhteiden säätäjän ritarimerkin (taisi olla korkein ei-suomalaiselle suotava) myöntötilaisuudessa. Pienessä kiireessä ja hivenen myöhään paikalle saapuneena unohdin ottaa purkan suusta ennen juhlatilaan astumista, mikä aiheutti lievää vaivautuneisuuden tunnetta, onneksi cooli ei pettänyt ja selvisin vielä oikealla hetkellä pokkailemaan ja kuvattavaksi. Noin muuten tapahtumassa oli hyvät tarjoilut, normivieraille 6000 jeniä, suomalaiset kunniavieraat ilmaiseksi, ei passaa valittaa. Hivenen ilmanaikuista small talkia,kanteleensoittoa johon kukaan ei kiinnittänyt juuri huomiota, lähinnä ikäihmisiä paikalla ja nätit nuoret neidot tipotiessään. Kurjaa... Voittaa tietysti aina asuntolalla nyhjäämisen.
Iltaa jatkettiin parin tunnin karaokesessiolla, jossa rohmusin kohtuuttomasti lauluaikaa tulkitsemalla Beatlesin Abbey Road levyltä löytyvää kymmenminuuttista sikermää vaihtelevalla menestyksellä. Hauskaa oli ja kotiinkin lähdettiin ihmisten aikoihin. Asuntolalla tosin oli korealaisten husteppien järkkäämää illallisaktiviteettia vaihtariporukalla. Seuraukset ovatkin hyvin arvattavissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti