Sapporo, 7.1.2008
Korkataanpa nyt ensimmäinen blogimerkintä tälle vuodelle sitten. Uudenvuoden kuohuviinit poksautettiin ja mansikoita nautittiin lähes tyhjällä keskuspuistolla, jonne oli kerääntynyt kourallinen ulkomaalaisia ja japanilaisia, jotka syystä tai toisesta eivät olleet viettämässä juhlaa perinteiseen tyyliin perheensä parissa. Edellisenä vuonna tv-tornin kellotaulun äärelle oli kuulemma kerääntynyt 20,000 ihmistä. Liekö kaupunki halunnut säästää rahaa, kun meni peruuttamaan virallisen lähtölaskennan uudelle vuodelle; noin isoa väkimäärää varten kun joutuu tekemään erinäisiä järjestelyjä osanottajien ja liikenteen turvallisuuden takaamiseksi. Rakettejakaan ei ammuttu missään, mikä oli sekä hienoinen pettymys, että yllätys, sillä jotenkin kuvittelin niiden kuuluvan itämaiseen tyyliin, mutta ehkä ne ovat enemmän kiinalaisten juttu. Kiinassahan vuoden vaihtumista juhlitaan eri kalenterilla ja se ajoittuu ilmeisesti jonnekin helmikuun tietämille.
Iso osa vaihtaritovereista lähti vuodenvaihteen ajaksi pidemmille reissuille pääsaarelle ja tänne jääneistäkin suurin osa meni taidehistorian opettajan kanssa temppelivierailulle, mikä näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmaan ollut kevyttä juopottelua fiksumpi tapa toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi näin kun Japanissa ollaan, mutta minkäs sitä tavoilleen mahtaa. Illan juhlinta loppui hivenen ennenaikaisesti, kun ruotsalaistoveri päätti tehdä kännikarkaamiset eli lähti kuppilasta yhtäkkiä ilmoittamatta kenellekään mitään. Siinäpä sitten yritettiin herraa puhelimitse tavoitella ja kuikuilla lähitienoilta, mutta ei. Ajoin sitten yksin taksilla asuntolalle tarkistamaan, josko hän olisi ollut niin fiksu, että olisi tajunnut ottaa mittarin. Eipä ollut. Seuraavana päivänä selvisi, että sankari oli kävellyt koko matkan (siksipä ei ollut perillä vielä kun itse saavuin paikalle) ja ilmeisesti kaatuillut muutamaan otteeseen parista pienestä arvesta päätellen. Ei mitään järin vakavaa, mutta saatiinpahan ainakin draamaa heti vuoden alulle ja vaihtaripiirille puheenaihetta :P
Viime viikko oli kaikkinensa melko hiljainen. Asuntolalla oli vain pari kaveria ja yliopistolla kaikki tilat suljettuina, joten suurin osa ajasta meni sisällä makoilessa, lueskellessa ja leffoja tuijotellessa. Toivottavasti reilusti pidemmästä kevätlomasta ei tule yhtä pitkäveteinen; en pidä siitä, että joka päivä on täynnä etukäteen suunniteltua ohjelmaa, mutta jonkinlainen toimintarunko pitäisi aina olla, ettei kaikki aika mene vain tyhjää toimittaessa. Seuraavalla lomalla ensimmäiset pari viikkoa menevät vanhempien kanssa Japania kiertäessä. Ainutlaatuisen hieno reissu on siis tiedossa, mikä tosin vaatii pirusti suunnittelua ja säätämistä, mikä ei sieltä kaikkein hauskimmasta päästä. Annan mielummin yleensä jonkun muun hoitaa isot linjat, esittäen ehkä vain muutamia ehdotuksia näkemisen ja kokemisen arvoisten paikkojen suhteen, enkä mitenkään hirveästi innostu ajatuksesta, että joudun soittamaan hotellivarauksia yms. muita todennäköisesti japanin kieltä käyttäen. Puhelimessa asioiminen on aina ollut yksi suurimmista inhokeistani.
Kelit eivät alkuviikosta oikein suosineet, mutta perjantaina sää oli viimein sen verran mallillaan, että päätin lähteä testaamaan Nakajima puiston, jossa suomen tunneilta tuttu Seija on kuulemma muinoin ollut vetämässä hiihtokoulua Marja-Liisa Kirvesniemen kanssa, murtsikkatarjonnan. Välineiden lainaus tapahtui simppelisti lapun täyttämällä, monojen kokoa tosin piti pähkäillä tovin verran lainauspisteen mukavien vanhojen herrojen kanssa. Joku ääliö on täällä keksinyt, että kenkien koko tulee mitata senttimetreissä jalkaterän pituuden suhteen...kaikki saatiin kuntoon ja ladulle päästiin isommitta ongelmitta, mitä nyt hivenen meinasin närkästyä siitä, että meinasivat kädestä pitäen näyttää miten monot kiinnitetään suksiin :P
Japaniksi murtomaahiihto on muuten ainakin vuokraamon mukaan 歩きスキー、jonka suora käännös on ei-niinkään-yllättäen ”kävelyhiihto”. Siltä monien ladulla kiertäneiden paikallisten meno kyllä kieltämättä aika pitkälti näyttikin :) Oli kiva havaita, että ladulla oli aika paljon vanhempia lapsiensa kanssa, en tiedä sitten kuinka suuri vaikutus lienee sillä, että matkalla on muutama pikkuisille sopiva mäki laskettavaksi, mutta kivan kotoisen olon sen näkeminen tuotti. Hiihtäminen lumisateessa kuusipuiden lomassa <3
Itse latu kiertää puiston reuna-alueita tarjoten muutaman mäenkin nousuharjoittelua varten, kokonaispituudeltaan yksi kierros taisi olla kilometrin verran. Itse murtsikkauran kunto jätti hieman toivomisen varaa, mutta eipä voine hirveästi valittaa kun muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ole tarjolla. Ensimmäisellä kerralla tyydyin vain totuttelemaan hiihtämiseen ja välineisiin enkä tehnyt kuin viiden kierroksen lenkin. Tänään kun kävin uudemman kerran taittui kymmenisen kilometriä jo suhteellisen vaivattomasti, joten hiihtotapahtuman 15:nen ei huoleta enää järin paljon. Pitää kuitenkin yrittää käydä sivakoimassa aina kun aikataulu antaa myöten ja intoa riittää. Toiselle puolelle kaupunkia reissaaminen, vaihtokamppeiden raahaaminen sun muut vaativat kuitenkin aina omat järjestelynsä ja aikansa, joten ihan joka päivä tuskin raskinnee lähteä. Urheilukeskus, jonka yhdessä latu on, sijaitsee kuitenkin sen verran lähellä rakennusta, jossa suurin osa suomen kielen oppitunneista järjestetään, että voisi melkein käydä sopivina päivinä ennen kurssin alkua treenailemassa. Kaksi lintua yhdellä kivellä niinkuin paikalliset sanoisivat.
Kuva-osastolta voi käydä tsekkaamassa täkäläistä lumitilannetta, seuraavalla kerralla otan ladulle kameran mukaan ja räpsäisen sieltäkin muutaman otoksen. Saa nähdä miten kiirettä kurssitöiden kanssa tulee pitämään, onneksi tässä on vielä muutama viikko aikaa pusertaa. Sapporo kuittaa, palaamme asiaan.
Korkataanpa nyt ensimmäinen blogimerkintä tälle vuodelle sitten. Uudenvuoden kuohuviinit poksautettiin ja mansikoita nautittiin lähes tyhjällä keskuspuistolla, jonne oli kerääntynyt kourallinen ulkomaalaisia ja japanilaisia, jotka syystä tai toisesta eivät olleet viettämässä juhlaa perinteiseen tyyliin perheensä parissa. Edellisenä vuonna tv-tornin kellotaulun äärelle oli kuulemma kerääntynyt 20,000 ihmistä. Liekö kaupunki halunnut säästää rahaa, kun meni peruuttamaan virallisen lähtölaskennan uudelle vuodelle; noin isoa väkimäärää varten kun joutuu tekemään erinäisiä järjestelyjä osanottajien ja liikenteen turvallisuuden takaamiseksi. Rakettejakaan ei ammuttu missään, mikä oli sekä hienoinen pettymys, että yllätys, sillä jotenkin kuvittelin niiden kuuluvan itämaiseen tyyliin, mutta ehkä ne ovat enemmän kiinalaisten juttu. Kiinassahan vuoden vaihtumista juhlitaan eri kalenterilla ja se ajoittuu ilmeisesti jonnekin helmikuun tietämille.
Iso osa vaihtaritovereista lähti vuodenvaihteen ajaksi pidemmille reissuille pääsaarelle ja tänne jääneistäkin suurin osa meni taidehistorian opettajan kanssa temppelivierailulle, mikä näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmaan ollut kevyttä juopottelua fiksumpi tapa toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi näin kun Japanissa ollaan, mutta minkäs sitä tavoilleen mahtaa. Illan juhlinta loppui hivenen ennenaikaisesti, kun ruotsalaistoveri päätti tehdä kännikarkaamiset eli lähti kuppilasta yhtäkkiä ilmoittamatta kenellekään mitään. Siinäpä sitten yritettiin herraa puhelimitse tavoitella ja kuikuilla lähitienoilta, mutta ei. Ajoin sitten yksin taksilla asuntolalle tarkistamaan, josko hän olisi ollut niin fiksu, että olisi tajunnut ottaa mittarin. Eipä ollut. Seuraavana päivänä selvisi, että sankari oli kävellyt koko matkan (siksipä ei ollut perillä vielä kun itse saavuin paikalle) ja ilmeisesti kaatuillut muutamaan otteeseen parista pienestä arvesta päätellen. Ei mitään järin vakavaa, mutta saatiinpahan ainakin draamaa heti vuoden alulle ja vaihtaripiirille puheenaihetta :P
Viime viikko oli kaikkinensa melko hiljainen. Asuntolalla oli vain pari kaveria ja yliopistolla kaikki tilat suljettuina, joten suurin osa ajasta meni sisällä makoilessa, lueskellessa ja leffoja tuijotellessa. Toivottavasti reilusti pidemmästä kevätlomasta ei tule yhtä pitkäveteinen; en pidä siitä, että joka päivä on täynnä etukäteen suunniteltua ohjelmaa, mutta jonkinlainen toimintarunko pitäisi aina olla, ettei kaikki aika mene vain tyhjää toimittaessa. Seuraavalla lomalla ensimmäiset pari viikkoa menevät vanhempien kanssa Japania kiertäessä. Ainutlaatuisen hieno reissu on siis tiedossa, mikä tosin vaatii pirusti suunnittelua ja säätämistä, mikä ei sieltä kaikkein hauskimmasta päästä. Annan mielummin yleensä jonkun muun hoitaa isot linjat, esittäen ehkä vain muutamia ehdotuksia näkemisen ja kokemisen arvoisten paikkojen suhteen, enkä mitenkään hirveästi innostu ajatuksesta, että joudun soittamaan hotellivarauksia yms. muita todennäköisesti japanin kieltä käyttäen. Puhelimessa asioiminen on aina ollut yksi suurimmista inhokeistani.
Kelit eivät alkuviikosta oikein suosineet, mutta perjantaina sää oli viimein sen verran mallillaan, että päätin lähteä testaamaan Nakajima puiston, jossa suomen tunneilta tuttu Seija on kuulemma muinoin ollut vetämässä hiihtokoulua Marja-Liisa Kirvesniemen kanssa, murtsikkatarjonnan. Välineiden lainaus tapahtui simppelisti lapun täyttämällä, monojen kokoa tosin piti pähkäillä tovin verran lainauspisteen mukavien vanhojen herrojen kanssa. Joku ääliö on täällä keksinyt, että kenkien koko tulee mitata senttimetreissä jalkaterän pituuden suhteen...kaikki saatiin kuntoon ja ladulle päästiin isommitta ongelmitta, mitä nyt hivenen meinasin närkästyä siitä, että meinasivat kädestä pitäen näyttää miten monot kiinnitetään suksiin :P
Japaniksi murtomaahiihto on muuten ainakin vuokraamon mukaan 歩きスキー、jonka suora käännös on ei-niinkään-yllättäen ”kävelyhiihto”. Siltä monien ladulla kiertäneiden paikallisten meno kyllä kieltämättä aika pitkälti näyttikin :) Oli kiva havaita, että ladulla oli aika paljon vanhempia lapsiensa kanssa, en tiedä sitten kuinka suuri vaikutus lienee sillä, että matkalla on muutama pikkuisille sopiva mäki laskettavaksi, mutta kivan kotoisen olon sen näkeminen tuotti. Hiihtäminen lumisateessa kuusipuiden lomassa <3
Itse latu kiertää puiston reuna-alueita tarjoten muutaman mäenkin nousuharjoittelua varten, kokonaispituudeltaan yksi kierros taisi olla kilometrin verran. Itse murtsikkauran kunto jätti hieman toivomisen varaa, mutta eipä voine hirveästi valittaa kun muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ole tarjolla. Ensimmäisellä kerralla tyydyin vain totuttelemaan hiihtämiseen ja välineisiin enkä tehnyt kuin viiden kierroksen lenkin. Tänään kun kävin uudemman kerran taittui kymmenisen kilometriä jo suhteellisen vaivattomasti, joten hiihtotapahtuman 15:nen ei huoleta enää järin paljon. Pitää kuitenkin yrittää käydä sivakoimassa aina kun aikataulu antaa myöten ja intoa riittää. Toiselle puolelle kaupunkia reissaaminen, vaihtokamppeiden raahaaminen sun muut vaativat kuitenkin aina omat järjestelynsä ja aikansa, joten ihan joka päivä tuskin raskinnee lähteä. Urheilukeskus, jonka yhdessä latu on, sijaitsee kuitenkin sen verran lähellä rakennusta, jossa suurin osa suomen kielen oppitunneista järjestetään, että voisi melkein käydä sopivina päivinä ennen kurssin alkua treenailemassa. Kaksi lintua yhdellä kivellä niinkuin paikalliset sanoisivat.
Kuva-osastolta voi käydä tsekkaamassa täkäläistä lumitilannetta, seuraavalla kerralla otan ladulle kameran mukaan ja räpsäisen sieltäkin muutaman otoksen. Saa nähdä miten kiirettä kurssitöiden kanssa tulee pitämään, onneksi tässä on vielä muutama viikko aikaa pusertaa. Sapporo kuittaa, palaamme asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti