perjantai 18. marraskuuta 2011

Kulutusparatiisi


Sapporo, 5.10.2007

Kivoja keräilytavaroita, elektronisia vimpaimia halvalla, musiikkia, liikkuvaa kuvaa, mangaa, kirjoja, edullista viinaa, herkullista ruokaa jne. Täällä on oikeasti ihan liikaa kaikkea ostettavaa sellaiselle, jolla on vähääkään enemmän rahaa käytettävissä - ja minulta sitä valitettavasti löytyy. Minulla on täkäläiseen kulutuskulttuuriin juuri sopivan löyhä lompakko ja heräteostoksille aulis mieli. Taisin jo aiemmin kirjoittaa siitä, miten monesti välttelen kirjakauppaan menoa ihan vain sen takia, etten tulisi ostaneeksi ohi budjetin...Täällä ei yhtään helpota sekään, että mikäli taskun pohjalta löytyy edes muutama vähääkään isompi kolikko - ja niitähän yleensä on - voi matkan varrelle osuvista automaateista ostaa juomien ja lelujen ohella kaikenlaista pikkutavaraa. Surullisen kuuluisaa käytettyjä alushousuja myyvää automaattia ei ole vielä tullut vastaan; monet ovat jopa sitä mieltä, että sellaista ei välttämättä ole olemassakaan, kunhan vain levittävät ilkeitä huhuja japanilaisten irstaista taipumuksista, joista kenties myöhemmin hieman lisää.

Tulin tänne Bic Camera nimiseen elektroniikkatavaroiden superliikkeeseen ostaakseni mp3-soittimen, jonka sainkin kamerasta kertyneiden pisteiden ansiosta puoleen hintaan, sekä etsiäkseni langatonta verkkoa, joka täällä nettilähteiden mukaan piti olla (ei löytynyt, päivittääkseni tätä blogia, joka on harmillisesti useamman viikon jäljessä, mistä syvimmät pahoitteluni. Siihen nähden, miten innokkaita japanilaiset ovat käyttämään satunnaisia sanoja ja fraaseja mainoksissa ja vastaavissa, on täältä yllättävän vaikeaa löytää kunnollista englanninkielistä opastusta muualta kuin niistä paikoista, missä turistien odotetaan eniten käyvän. Kotoisemmilla kielillä on monissa, varmasti myös turisteja kiinnostavissa ravintoloissa, ravintoloissa vaikeaa löytää kunnollista ruokalistaa. Monien liikkeiden ulkopuolilla olevat ruoka-annosten vahamallit toki auttavat, mutteivat välttämättä valota kuin pinnalisesti, mistä aineksista ko. eines on tehty. Voi vain kuvitella miten huonosti tai ei ollenkaan kieltä osaava keliaakikko tai muuten pahoista allergioista kärsivä uskaltaa syödä mitään. Onneksi itsellä ei ole mitään muuta kuin lievä inho kaikkea kookoksesta tehtyä vastaan :P

Paikallinen naiskauneus ansaitsee oman pidemmän analyysinsä ja ylistystekstinsä, mutta todettakoon tässä vaiheessa, että lokaali tarjonta miellyttää allekirjoittanutta kovinkin suuresti. Perinteisten superkaunottarien ohella myös ns. hivenen arkisemman näköiset naiset, joita ei suomessa välttämättä huomioisi, ovat hyvin kiehtovia ja yllätys yllätys, kovin eksoottisia. Suurin osa on kaupungilla liikkuessaan hyvin laittautuneita, osa ehkä jopa liiankin kanssa; muutamalta on jo tehnyt mieli kysyä, että löytyykö tuon maskin alta ihmistä laisinkaan :D

Eilen tuli kannettua depaatosta sen verran iso lasti halpaa viinaa, että sitä täytynee alkaa tänään juomaan pois, onhan sentään perjantai ja toisekseen olisi ihan kiva jos jääkaappiin saisi jotain muutakin mahtumaan...juomisesta tulikin mieleen, että lähestulkoon kaikki pitävät joko toisten maiden tai omiensa kansalaisia kaikkein kovimpina ja ahkerimpina juojina. Pitäisi ilmeisesti järjestää jonkinlaista maa-ottelua jossain välissä aiheeseen liittyen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti