Sapporo, 1.10.2007
Kuten ennustettua, sunnuntai meni rytmiä kääntäessä melko pitkälti. Se ei kuitenkaan estänyt reippailemasta ja kävinkin ensimmäistä kertaa kiertelemässä isoa kampusaluetta muutenkin kuin päätietä ajellen. Alue on erittäin luonnonkaunis lukuisine puineen ja puistoalueineen, joissa näkee opiskelijoiden ja turistien lisäksi runsaasti korppeja. Jostain syystä muita lintuja ei vielä koko reissun aikana juuri ole näkynyt, sen verran lämminkin täällä vielä on, että talvehtimaan tuskin ovat lähteneet. Tipujen bongauksen lisäksi kävin aamupäivästä myös etsimässä pohjoisalueen hyaku-en shopin, josta löytyi runsaasti arjen tarvetavaroita mm. nättejä astioita ja paperitarvikeita. Tokkuri ja pienet kupit oli tietysti pakko ostaa, siitäkin huolimatta, että asuntolalla ei välttämättä niin hirveästi tulisi sakea lämmitettyä. Narua, jota tarvisi huoneen pyykinkuivausvirityksiin, ei vieläkään löytynyt. Ilmeisesti pitää etsiä jostain rautakauppa tai käydä ihan kunnon ostoskeskuksesta katsomassa.
Vaikkei narua ollutkaan, oli eilen puolipakko pyykätä, sillä puhtaita paitoja ei enää ollut hirväesti jäljellä ja ylimääräistä aikaa sitäkin enemmän. Japanilaisten hitech ei ulotu langattoman teknologian ohella myöskään kodinkonepuolelle, sen verran yksinkertaisen oloinen kapistus pyykkikone hämäristä napeistaa huolimatta oli. Lämpösäätöä ei ole, sillä kaikki pestään kylmällä vedellä (!!) ja pulverikin nakataan kaikesta päätellen vain suoraan rumpuun. Paidat ja alusvaatteet peseytyivät ihan mallikkaasti, mutta mikäli pukua tai muita vähän hienompia vaatteita satun sotkemaan niin vien ne kyllä suosiolla ihan pesulaan saakka :P
Muiden ihmisten huomioiminen osa 1. Jos seinällä lukee selkeällä kielellä, että keittiötilat tulee pitää siistinä ja siivota omat sotkunsa, niin normihoksottimilla varustetun yksilön luulisi aina välillä ottavan luutun sievästi käteen tai välillä edes järjestävänsä joka puolella sikin sokin olevia tavaroita hivenen. Tai viimeistään lähtövaiheessa edes KERRAN siivoaisi oman kuivatavaroiden säilytyskaappinsa. Edellisen sikamiehen jäljiltä kaapin pohja oli enemmän ruskean-kuin metallinhohtoinen ja puunatessa löytyi useampi pieni kovakuoriaisen raato. Piti sitten vain teipata vähän paperia tasojen pohjille, että niitä ylipäätään viitsii käyttää. Ilmeisesti siivoustasoa ei ylemmältä tasolta juuri vahdita ja kaikki jätetään surutta asukkaiden vastuulle ja mitäpä sitä parikymppisiltä opiskelijoilta yleensä voi odottaa.
Ehkä jossain vaiheessa rupean kusipääksi ja käyn kysymässä asuntolatoimikunnasta ovatko säännöt vain kuolleita kirjaimia tai sitten pidän omatoimisesti pienen puhuttelun kerroksen karjuille. Asiaa sivuten: asuntolan pihalla on iso kasa hylättyjä ja huonokuntoisia riisikeittimiä matkalla kaatopaikalle. Väistämättäkin tulee mieleen, että pikkuisen paremmalla huollolla ja ylipäätään sillä, että kaikkea ei pidettäisi niin kertakäyttöisenä, niistä iso osa olisi vielä ihan käyttökelpoisia. Surutonta tuhlausta...
Toisten huomioonottamisesta tai pitäisi varmaan sanoa ottamattomuudesta hyvänä toisena esimerkkinä ovat kerroksen kiinalaiset, joilla on kielialueen kattava vamma, joka tehokkaasti ehkäisee heitä puhumusta puolihuutoa hiljaisemmalla äänellä. Sattuneesta syystä olin hyvin väsynyt ja menin illalla jo yhdeksän aikoihin nukkumaan. Ok, alkuillasta vielä on ihan ok jutella yhteisissä tiloissa, mutta jos äänekäs keskustelu jatkuu vielä reilusti yli yhdentoista ja lähemmäs puolta yötä mennään jo osastolle egoisti mulkku (hieman kärjistäen). Suunnittelin jo vihoissani ostavani jostain kunnon katanan ja hakkaavani koko porukan seuraavalla kerralla sieviksi kilon palasiksi. Onneksi en ole hirveän pitkävihainen ja näin nukutun yön jälkeen olen enää vain lievästi ärtynyt.
Tietokoneistakin piti kirjoittaa. Nettiä ei ole vieläkään ja kun eilen sitten onnistuin jumiuttamaan koneeni sellaisella tavalla, että se ei käynnistynyt kunnolla, iski reissun ensimmäinen oikein kunnon paniikki. Kaikkien muiden juttujen kanssa olen aina ollut aika luottavainen, että joki tapa hoitaa asiat on olemassa, mutta läppärin kanssa virittelin jo kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita kovalevyn hajoamisesta sun muista. Hieman liioiteltua kenties, mutta ei ehkä siihen nähden miten suurena henkireikänä kone on minulle täällä ollut, puhumattakaan siitä, että kännykän puuttuessa läppärin iSleep on aikalailla ainut mitä voin toistaiseksi käyttää herätyskellona.
Lähdin kaupungille etsimään nettikahvilaa, jonka löysinkin jonkin aikaa ydinkeskustaa seilattuani. Kolmikerroksisen nörttiparatiisin looshissa sain konsultoitua apua ongelmaan, jonka ratkaisu oli nolon simppeli ja purettua turhautumia irkissä sopuhintaan. Niinä kahtena viikkona, jotka vielä ainakin menee ennenkuin netin omaan huoneeseen saa hommattua, tulee varmaan muutamaan kertaan ainakin ko. paikassa uudestaankin viihdyttyä.
Vaikkei narua ollutkaan, oli eilen puolipakko pyykätä, sillä puhtaita paitoja ei enää ollut hirväesti jäljellä ja ylimääräistä aikaa sitäkin enemmän. Japanilaisten hitech ei ulotu langattoman teknologian ohella myöskään kodinkonepuolelle, sen verran yksinkertaisen oloinen kapistus pyykkikone hämäristä napeistaa huolimatta oli. Lämpösäätöä ei ole, sillä kaikki pestään kylmällä vedellä (!!) ja pulverikin nakataan kaikesta päätellen vain suoraan rumpuun. Paidat ja alusvaatteet peseytyivät ihan mallikkaasti, mutta mikäli pukua tai muita vähän hienompia vaatteita satun sotkemaan niin vien ne kyllä suosiolla ihan pesulaan saakka :P
Muiden ihmisten huomioiminen osa 1. Jos seinällä lukee selkeällä kielellä, että keittiötilat tulee pitää siistinä ja siivota omat sotkunsa, niin normihoksottimilla varustetun yksilön luulisi aina välillä ottavan luutun sievästi käteen tai välillä edes järjestävänsä joka puolella sikin sokin olevia tavaroita hivenen. Tai viimeistään lähtövaiheessa edes KERRAN siivoaisi oman kuivatavaroiden säilytyskaappinsa. Edellisen sikamiehen jäljiltä kaapin pohja oli enemmän ruskean-kuin metallinhohtoinen ja puunatessa löytyi useampi pieni kovakuoriaisen raato. Piti sitten vain teipata vähän paperia tasojen pohjille, että niitä ylipäätään viitsii käyttää. Ilmeisesti siivoustasoa ei ylemmältä tasolta juuri vahdita ja kaikki jätetään surutta asukkaiden vastuulle ja mitäpä sitä parikymppisiltä opiskelijoilta yleensä voi odottaa.
Ehkä jossain vaiheessa rupean kusipääksi ja käyn kysymässä asuntolatoimikunnasta ovatko säännöt vain kuolleita kirjaimia tai sitten pidän omatoimisesti pienen puhuttelun kerroksen karjuille. Asiaa sivuten: asuntolan pihalla on iso kasa hylättyjä ja huonokuntoisia riisikeittimiä matkalla kaatopaikalle. Väistämättäkin tulee mieleen, että pikkuisen paremmalla huollolla ja ylipäätään sillä, että kaikkea ei pidettäisi niin kertakäyttöisenä, niistä iso osa olisi vielä ihan käyttökelpoisia. Surutonta tuhlausta...
Toisten huomioonottamisesta tai pitäisi varmaan sanoa ottamattomuudesta hyvänä toisena esimerkkinä ovat kerroksen kiinalaiset, joilla on kielialueen kattava vamma, joka tehokkaasti ehkäisee heitä puhumusta puolihuutoa hiljaisemmalla äänellä. Sattuneesta syystä olin hyvin väsynyt ja menin illalla jo yhdeksän aikoihin nukkumaan. Ok, alkuillasta vielä on ihan ok jutella yhteisissä tiloissa, mutta jos äänekäs keskustelu jatkuu vielä reilusti yli yhdentoista ja lähemmäs puolta yötä mennään jo osastolle egoisti mulkku (hieman kärjistäen). Suunnittelin jo vihoissani ostavani jostain kunnon katanan ja hakkaavani koko porukan seuraavalla kerralla sieviksi kilon palasiksi. Onneksi en ole hirveän pitkävihainen ja näin nukutun yön jälkeen olen enää vain lievästi ärtynyt.
Tietokoneistakin piti kirjoittaa. Nettiä ei ole vieläkään ja kun eilen sitten onnistuin jumiuttamaan koneeni sellaisella tavalla, että se ei käynnistynyt kunnolla, iski reissun ensimmäinen oikein kunnon paniikki. Kaikkien muiden juttujen kanssa olen aina ollut aika luottavainen, että joki tapa hoitaa asiat on olemassa, mutta läppärin kanssa virittelin jo kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita kovalevyn hajoamisesta sun muista. Hieman liioiteltua kenties, mutta ei ehkä siihen nähden miten suurena henkireikänä kone on minulle täällä ollut, puhumattakaan siitä, että kännykän puuttuessa läppärin iSleep on aikalailla ainut mitä voin toistaiseksi käyttää herätyskellona.
Lähdin kaupungille etsimään nettikahvilaa, jonka löysinkin jonkin aikaa ydinkeskustaa seilattuani. Kolmikerroksisen nörttiparatiisin looshissa sain konsultoitua apua ongelmaan, jonka ratkaisu oli nolon simppeli ja purettua turhautumia irkissä sopuhintaan. Niinä kahtena viikkona, jotka vielä ainakin menee ennenkuin netin omaan huoneeseen saa hommattua, tulee varmaan muutamaan kertaan ainakin ko. paikassa uudestaankin viihdyttyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti