16 päivää, ahdistuksen määrä vakio. Tajusin juuri, että blogin otsake, Tie Pohjoiseen Mereen (eli Hokkaido suomeksi) voisi olla ihan hyvin jonkun hukuttautumalla itsemurhaa suunnitelevan emoteinin kynästä lähtöisin :F Lauantaina piti sitten raahautua suhteellisen ruuhkaiseen ja surullisen kuuluisaan Oysin yhteispäivystykseen, jonka järjettömistä jonotusajoista ja levottomasta meiningistä on kirjoiteltu paikallisiin lehtiin melko taajaan kauhutarinoita. Onni oli myötä ja selvisin ruljanssista odotteluineen ja röntgeneineen vähän reilussa kolmessa tunnissa eikä äänekkäitä pumpeleitakaan (tapa-alkoholisteja) ollut aamupäivästä vielä montaa liikenteessä. Murtumia ei kuvista löytynyt eikä nilkka missään vaiheessa vielä ole äitynyt niin kipeäksi, että särkylääkkeitä olisi tarvinut nauttia, mutta muutama viikko tosiaan menee parannellessa. Tällä hetkellä se näyttää riemastuttavan inhalta läskitassulta kudosnesteiden yms. valuttua nilkasta jalkapöydän päälle, ja lätisee irstaasti paljain jaloin kävellessä.
Yliopistolla käydessäni tunsin olon sangen ulkopuoliseksi, hieman samalla tavalla kuin ihan ensimmäisen vuoden alussa, jolloin luonnollisesti hieman kyseenalaisti omaa kuuluvuuttaan akateemiseen yhteisöön. Vaikka vielä toisinaan välillä olen aika löyhin sitein lipastomaailmassa kiinni, en esimerkiksi juuri osallistu oman ainejärjestön satunnaisia tapahtumia lukuunottamatta mihinkään ylimääräiseen aktiviteettiin, oli tällä kertaa pontimena se seikka, etten tulevan vuoden aikana tulisi suorittamaan Oulussa mitään opintoja. Vaihdossa ryhmät hitsautuvat ilmeisen lujasti yhteen ja extra curriculaarista aktiviteettia luulisi piisavan aika paljon, ennen kaikkea olettaisin, että niistä poisjääminen on huomattavasti vaikeampaa kuin mitä oman yliopiston tapahtumista. Ihmisen kaltaiselle sosiaaliselle eläimelle yhteenkuuluvuuden tunteella on elämässä aika keskeinen merkitys sekä siunauksen että kirouksen ominaisuudessa.
Tunne siitä, että kuuluu johonkin ja saa osakseen hyväksyntää, arvoa omana ainutkertaisena itsenään (tai edes siinä muodossa missä kukin suvaitsee näyttäytyä) muiden silmissä, kannattelee ihmistä yksilönä ja lajina kenties enemmän kuin mikään muu. Harva asia kouraisee yhtä syvältä ahdistuksen ja pelon pohjamutia kuin ei-valittu yksinäisyys ja välinpitämättömyys. Vihasta ja halveksunnastakin saa paremmin kiinni ja niitä voi käyttää kiinnikohtina identiteetin rakentamisessa, tienviittoina matkalla omaan itseen. Jos muut kohtelevat sinua kuin ilmaa ja erehdyt uskomaan siihen, olet pian juurikin niin olematon kuin oletat.
Then came man. He wanted to cling, but there was nothing to cling to
Albert Camus
En oikein osaa olla Camus’n kanssa samaa mieltä, sillä ihmiselle löytyy kyllä paljon kiinnekohtia elämässä. Tosin siinä mielessä tuossa on perää, että ikuiset totuudet ja instituutiot ovat menettäneet uskottavuuttaan ja sitoutumisen kohteista luonteeltaan väliaikaisia. Tarviiko väliaikainen olento sitten mitään muuta, kuin väliaikaisia kiinnityksiä? Mihin sinä kiinnität itsesi?
Sfääreistä takaisin arkitasolle. Keskiviikkona pääsee viimein käymään visiitilla suurlähetystössä, sillä kaikki ennakkotoimenpiteet ovat viimein valmiina. Lähinnä opiskelijakortin päivittäminen ja lähtöpäivän sopiminen samoihin aikoihin Sendaihin suuntaavan Gara-sanin kanssa olivat viivästävinä tekijöinä. Paikat yöjunassa, mutta jostain syystä lippumaatti ei antanut varata paikkaa pc-pistokkeella, joten täytyy käyttää akkua säästeliäästi ja 9h matkalla aikaa muilla tavoin (olisiko nukkuminen jopa fiksu veto... -järjen ääni). Lähetystövisiitin ohella täytyy käydä tsekkailemassa löytyisikö pääkaupungin kaupoista mitään erikoista lahjatavaraa tuliaisiksi vietäväksi jo ostettujen Suomi-henkisten kamojen oheen. Näillä näkymin mukaan lähtee takuuvarmoja hittituotteita: Muumeja, luontoa ja kotoista designia. Luulisi niillä ainakin jonkinlaiseen alkuun suuressa lahjakulttuurissa pääsevän :)
Yliopistolla käydessäni tunsin olon sangen ulkopuoliseksi, hieman samalla tavalla kuin ihan ensimmäisen vuoden alussa, jolloin luonnollisesti hieman kyseenalaisti omaa kuuluvuuttaan akateemiseen yhteisöön. Vaikka vielä toisinaan välillä olen aika löyhin sitein lipastomaailmassa kiinni, en esimerkiksi juuri osallistu oman ainejärjestön satunnaisia tapahtumia lukuunottamatta mihinkään ylimääräiseen aktiviteettiin, oli tällä kertaa pontimena se seikka, etten tulevan vuoden aikana tulisi suorittamaan Oulussa mitään opintoja. Vaihdossa ryhmät hitsautuvat ilmeisen lujasti yhteen ja extra curriculaarista aktiviteettia luulisi piisavan aika paljon, ennen kaikkea olettaisin, että niistä poisjääminen on huomattavasti vaikeampaa kuin mitä oman yliopiston tapahtumista. Ihmisen kaltaiselle sosiaaliselle eläimelle yhteenkuuluvuuden tunteella on elämässä aika keskeinen merkitys sekä siunauksen että kirouksen ominaisuudessa.
Tunne siitä, että kuuluu johonkin ja saa osakseen hyväksyntää, arvoa omana ainutkertaisena itsenään (tai edes siinä muodossa missä kukin suvaitsee näyttäytyä) muiden silmissä, kannattelee ihmistä yksilönä ja lajina kenties enemmän kuin mikään muu. Harva asia kouraisee yhtä syvältä ahdistuksen ja pelon pohjamutia kuin ei-valittu yksinäisyys ja välinpitämättömyys. Vihasta ja halveksunnastakin saa paremmin kiinni ja niitä voi käyttää kiinnikohtina identiteetin rakentamisessa, tienviittoina matkalla omaan itseen. Jos muut kohtelevat sinua kuin ilmaa ja erehdyt uskomaan siihen, olet pian juurikin niin olematon kuin oletat.
Then came man. He wanted to cling, but there was nothing to cling to
Albert Camus
En oikein osaa olla Camus’n kanssa samaa mieltä, sillä ihmiselle löytyy kyllä paljon kiinnekohtia elämässä. Tosin siinä mielessä tuossa on perää, että ikuiset totuudet ja instituutiot ovat menettäneet uskottavuuttaan ja sitoutumisen kohteista luonteeltaan väliaikaisia. Tarviiko väliaikainen olento sitten mitään muuta, kuin väliaikaisia kiinnityksiä? Mihin sinä kiinnität itsesi?
Sfääreistä takaisin arkitasolle. Keskiviikkona pääsee viimein käymään visiitilla suurlähetystössä, sillä kaikki ennakkotoimenpiteet ovat viimein valmiina. Lähinnä opiskelijakortin päivittäminen ja lähtöpäivän sopiminen samoihin aikoihin Sendaihin suuntaavan Gara-sanin kanssa olivat viivästävinä tekijöinä. Paikat yöjunassa, mutta jostain syystä lippumaatti ei antanut varata paikkaa pc-pistokkeella, joten täytyy käyttää akkua säästeliäästi ja 9h matkalla aikaa muilla tavoin (olisiko nukkuminen jopa fiksu veto... -järjen ääni). Lähetystövisiitin ohella täytyy käydä tsekkailemassa löytyisikö pääkaupungin kaupoista mitään erikoista lahjatavaraa tuliaisiksi vietäväksi jo ostettujen Suomi-henkisten kamojen oheen. Näillä näkymin mukaan lähtee takuuvarmoja hittituotteita: Muumeja, luontoa ja kotoista designia. Luulisi niillä ainakin jonkinlaiseen alkuun suuressa lahjakulttuurissa pääsevän :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti