Sapporo, 26.12.2007
Mitäköhän sitä tästä sangen poikkeavasta joulurupeamasta taas osaisi kirjoittaa. Ehkä ensiksi voisi mainita sen, miten täällä oppii ymmärtämään niiden ihmisten näkökantoja, jotka moittivat joulua pinnalliseksi ja kaupallistuneeksi juhlaksi. Täällä se pitää kirjaimellisesti paikkansa: kaikki on pelkkää muilta lainattua kuorta ja koreilua; kivaa, mutta todella kaukana siitä mitä kunnon joulun tulee olla.Eli läheisten ihmisten seuraa, perinteistä jouluruokaa, rauhoittumista ja elämän verkkaisuudesta nautiskelemista. Suomessa nuo kaikki ottaa niin itsestäänselvyytenä, että niiden ainutlaatuisuuden ja arvon tajuaa vasta, kun niistä jää paitsi. Niinkuin kulttuuristen piirteiden kanssa on tapana noin yleisemminkin.
Vaihtariporukalla järjestetyt joulupippalot olivat mukava tapahtuma lahjanvaihtoineen, kivoine ruokineen (osa kokkasi, itse tyydyin tuomaan mukani valmistavaraa) ja hillittyine juomisineen, mutta jätti silti hieman onton tunteen pseudoluonteensa vuoksi. Uusi hauska juomapeli, johon en erinäisistä syistä osallistunut, tuli ainakin opittua, joten senkin osalta illan anti kallistuu kaikesta huolimatta plussan puolelle. Jos allekirjoittanut olisi yhtään tehokkaampi ja uskaliaampi liikkeissään olisi aattoiltaa kenties voinut viettää täkäläisille tutummalla tavalla tyttöpoika-juttuna, mikä olisi ollut hyvinkin suotava juttu :) Täällä myydään todella söpön seksikkäitä ”tonttu”-asuja naisille nimittäin ^
Aattoillan molemmin puolin olikin sitten täkäläisiä vuoden-unohdus-juhlia, jotka bounenkain nimellä paremmin tunnetaan. Vastaa suomalaista pikkujouluperinnettä, sillä erotuksella että täällä joutuu hyvin suurella todennäköisyydellä osallistumaan sosiaalisten viiteryhmien suuresta määrästä ja hivenen painostavasta luonteesta johtuen yleensä osallistumaan paljon suurempaan määrään kuin välttämättä haluaisi. Sunnuntain eli aatonaaton paikkana oli ahdistavan pieni yksityisravintola kaupungin bilealueella, johon oli pakkautunut ihan liian iso määrä porukkaa. Alunperin en edes suunnitellut meneväni, ihan vain siitä syystä, että satuin tulemaan kutsutuksi kaverin kautta vasta edellisenä iltana.
Koska paikalla oli vain muutama husteppilainen ja loput japanilaisia (yhdistävä tekijä edelleen tuntematon, liekö ollut peräti vain satunnainen kaveriporukka), tuli illan aikana tehtyä tuttavuutta mielenkiintoisten uusien ihmisten kanssa ja raiskattua siinä sivussa japanin kieltä aika rankasti. Tärkeintä kai on kuitenkin, että kommunikaatio pelaa; en tosin vieläkään ole löytänyt sitä herkkää tilaa, missä alkoholin estoja poistava vaikutus olisi tasapainossa käytännön puhekyvyn kanssa. Ahtaassa piletilassa seikkaili myös pari piskuista koiraa, jotka käyttäytyivät enimmäkseen kiltisti ja olivat kovin söötteinä, mutta kaippa möykkäävä känniporukka sai yhden hauvan pinna sen verran kireälle, että kaverin käsi joutui naskalien uhriksi. Kiva ilta kaikkineen vaikka lahjabingo meni nenilleen ja kuntokin petti jossain vaiheessa ikävästi...
Jouluillan bounenkai oli luonteeltaan täysin erilainen, johtuen ehkä pitkälti siitä, että liikkeellä oli kasvatustieteen laitoksen proffia ylempien vuosikurssien opiskelijoiden kanssa ja minä hivenen irrallisena erikoisvieraana siinä sivussa. Lienen jossain vaiheessa maininnut jo etten kuluneen syksyn aikana ole hirveästi kerennyt laitoksella käymään tai seminaareihin yms. osallistumaan - toisin kuin monet muut husteppilaiset- mikä on johtanut tietynlaiseen akateemiseen irtolaisuuteen ja päämäärättömyyteen. Ensi vuoden alusta ja etenkin huhtikuussa alkavalla toisella lukukaudella tarkoituksena on yrittää tehdä ns. oikeita opintojakin hieman eli tutustua kasvatustieteeseen japaniksi.
Illan tarjoilut olivat aikaisempiin verrattuna melko tylsät, joskin vielä lautasella ollessaan turhan eloisat ”keitetyt” katkaravut ansaitsevat erityismaininnan. Sen verran iso osa ajasta meni jutteluun ja tutusteluun, että parin tunnin aikana hädin tuskin kerkesi alkoholia juomaan, mikä ei tosin välttämättä ole aina niin huono juttu. Tulipahan laitoksen väki paremmin tutuksi, joten osallistumiskynnys tuleviin tapahtumiin madaltui huomattavasti. Ravintola oli sisustettu muistuttamaan tyypillistä sodanjälkeistä japanilaisasuntoa, mikä loi sille mukavan vanhahtavan kodikasta tunnelmaa. Kendama-haaste tarjosi hienon tilaisuuden aiheuttaa hämmästystä japanilaisten keskuudessa: muutaman yksinkertaisen tempun hallitseminen riitti tyypillisen vuolaaseen ylistykseen, josta tosin on aina yhtä vaikeaa tietää kuinka vilpitöntä se on :P
Parin tunnin jälkeen osa porukasta suuntasi kotiin (huonovointinen kiinalaistyttö, joka kuulemma nautti elämänsä ensimmäisen alkoholiannoksen) toisten edettyä nikaihin eli jatkopileisiin. Itse en tehnyt näistä kumpaakaan, vaan suuntasin vaihtarikavereiden luo keskustaan viettämään kivaa iltaa karaoken parissa. Joku lurjus otti kopissa kuvamateriaalia, joka ei huonosta *köh* äänenlaadusta johtuen ole julkaisukelpoista. Aiheeseen liittyen huomasin vasta nyt ensimmäistä kertaa, että laitteiston ohjaimella pystyy säätämään myös laulun sävellajia...saa nähdä muistaako seuraavalla kerralla.
Mitäköhän sitä tästä sangen poikkeavasta joulurupeamasta taas osaisi kirjoittaa. Ehkä ensiksi voisi mainita sen, miten täällä oppii ymmärtämään niiden ihmisten näkökantoja, jotka moittivat joulua pinnalliseksi ja kaupallistuneeksi juhlaksi. Täällä se pitää kirjaimellisesti paikkansa: kaikki on pelkkää muilta lainattua kuorta ja koreilua; kivaa, mutta todella kaukana siitä mitä kunnon joulun tulee olla.Eli läheisten ihmisten seuraa, perinteistä jouluruokaa, rauhoittumista ja elämän verkkaisuudesta nautiskelemista. Suomessa nuo kaikki ottaa niin itsestäänselvyytenä, että niiden ainutlaatuisuuden ja arvon tajuaa vasta, kun niistä jää paitsi. Niinkuin kulttuuristen piirteiden kanssa on tapana noin yleisemminkin.
Vaihtariporukalla järjestetyt joulupippalot olivat mukava tapahtuma lahjanvaihtoineen, kivoine ruokineen (osa kokkasi, itse tyydyin tuomaan mukani valmistavaraa) ja hillittyine juomisineen, mutta jätti silti hieman onton tunteen pseudoluonteensa vuoksi. Uusi hauska juomapeli, johon en erinäisistä syistä osallistunut, tuli ainakin opittua, joten senkin osalta illan anti kallistuu kaikesta huolimatta plussan puolelle. Jos allekirjoittanut olisi yhtään tehokkaampi ja uskaliaampi liikkeissään olisi aattoiltaa kenties voinut viettää täkäläisille tutummalla tavalla tyttöpoika-juttuna, mikä olisi ollut hyvinkin suotava juttu :) Täällä myydään todella söpön seksikkäitä ”tonttu”-asuja naisille nimittäin ^
Aattoillan molemmin puolin olikin sitten täkäläisiä vuoden-unohdus-juhlia, jotka bounenkain nimellä paremmin tunnetaan. Vastaa suomalaista pikkujouluperinnettä, sillä erotuksella että täällä joutuu hyvin suurella todennäköisyydellä osallistumaan sosiaalisten viiteryhmien suuresta määrästä ja hivenen painostavasta luonteesta johtuen yleensä osallistumaan paljon suurempaan määrään kuin välttämättä haluaisi. Sunnuntain eli aatonaaton paikkana oli ahdistavan pieni yksityisravintola kaupungin bilealueella, johon oli pakkautunut ihan liian iso määrä porukkaa. Alunperin en edes suunnitellut meneväni, ihan vain siitä syystä, että satuin tulemaan kutsutuksi kaverin kautta vasta edellisenä iltana.
Koska paikalla oli vain muutama husteppilainen ja loput japanilaisia (yhdistävä tekijä edelleen tuntematon, liekö ollut peräti vain satunnainen kaveriporukka), tuli illan aikana tehtyä tuttavuutta mielenkiintoisten uusien ihmisten kanssa ja raiskattua siinä sivussa japanin kieltä aika rankasti. Tärkeintä kai on kuitenkin, että kommunikaatio pelaa; en tosin vieläkään ole löytänyt sitä herkkää tilaa, missä alkoholin estoja poistava vaikutus olisi tasapainossa käytännön puhekyvyn kanssa. Ahtaassa piletilassa seikkaili myös pari piskuista koiraa, jotka käyttäytyivät enimmäkseen kiltisti ja olivat kovin söötteinä, mutta kaippa möykkäävä känniporukka sai yhden hauvan pinna sen verran kireälle, että kaverin käsi joutui naskalien uhriksi. Kiva ilta kaikkineen vaikka lahjabingo meni nenilleen ja kuntokin petti jossain vaiheessa ikävästi...
Jouluillan bounenkai oli luonteeltaan täysin erilainen, johtuen ehkä pitkälti siitä, että liikkeellä oli kasvatustieteen laitoksen proffia ylempien vuosikurssien opiskelijoiden kanssa ja minä hivenen irrallisena erikoisvieraana siinä sivussa. Lienen jossain vaiheessa maininnut jo etten kuluneen syksyn aikana ole hirveästi kerennyt laitoksella käymään tai seminaareihin yms. osallistumaan - toisin kuin monet muut husteppilaiset- mikä on johtanut tietynlaiseen akateemiseen irtolaisuuteen ja päämäärättömyyteen. Ensi vuoden alusta ja etenkin huhtikuussa alkavalla toisella lukukaudella tarkoituksena on yrittää tehdä ns. oikeita opintojakin hieman eli tutustua kasvatustieteeseen japaniksi.
Illan tarjoilut olivat aikaisempiin verrattuna melko tylsät, joskin vielä lautasella ollessaan turhan eloisat ”keitetyt” katkaravut ansaitsevat erityismaininnan. Sen verran iso osa ajasta meni jutteluun ja tutusteluun, että parin tunnin aikana hädin tuskin kerkesi alkoholia juomaan, mikä ei tosin välttämättä ole aina niin huono juttu. Tulipahan laitoksen väki paremmin tutuksi, joten osallistumiskynnys tuleviin tapahtumiin madaltui huomattavasti. Ravintola oli sisustettu muistuttamaan tyypillistä sodanjälkeistä japanilaisasuntoa, mikä loi sille mukavan vanhahtavan kodikasta tunnelmaa. Kendama-haaste tarjosi hienon tilaisuuden aiheuttaa hämmästystä japanilaisten keskuudessa: muutaman yksinkertaisen tempun hallitseminen riitti tyypillisen vuolaaseen ylistykseen, josta tosin on aina yhtä vaikeaa tietää kuinka vilpitöntä se on :P
Parin tunnin jälkeen osa porukasta suuntasi kotiin (huonovointinen kiinalaistyttö, joka kuulemma nautti elämänsä ensimmäisen alkoholiannoksen) toisten edettyä nikaihin eli jatkopileisiin. Itse en tehnyt näistä kumpaakaan, vaan suuntasin vaihtarikavereiden luo keskustaan viettämään kivaa iltaa karaoken parissa. Joku lurjus otti kopissa kuvamateriaalia, joka ei huonosta *köh* äänenlaadusta johtuen ole julkaisukelpoista. Aiheeseen liittyen huomasin vasta nyt ensimmäistä kertaa, että laitteiston ohjaimella pystyy säätämään myös laulun sävellajia...saa nähdä muistaako seuraavalla kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti