perjantai 18. marraskuuta 2011

Merkintä 10

Oulussa, 17.9.2007

”Joko lähtö jännittää?”, tuo kysymys esitettiin lauantain läksiäispippaloissa ja pitkin viikkoa tuttujen sekä kavereiden toimesta useammin kuin välitän laskea. Vastauksena oli aina pienin variaatioin reilusti alimitoitettu ”totuus” eli vähän. Kohtelias vastaus kysymykseen, jonka esittäminen on omalla tavallaan sangen turhaa, muuten kuin osoituksena kysyjän kiinnostuksesta, mikä on tietysti arvostettavaa. Olisin tietysti voinut sanoa, että jännitys kääntelee psykosomaattisen systeemin multia kuin keväistä kasvimaata, mutta se pitäisi paikkansa vain osittain. Tunnelmat asteet vaihtelevat absoluuttisesta cooliudesta kaasujen ionisoitumispisteeseen, jonka välille keskiarvonomainen ”vähän” sopivasti asettuukin. Hurmaavan itämaista kommunikaatiota, kaikki suoruus pitää vääntää keskusteluissa mutkalle ja opetella sanomaan puhuessa oletusarvoja varsinaisten ajatusten sijaan... joskin enemmän tuntuu siltä, että oudoksuvia katseita ja kevyttä mielipahaa voi olla tiedossa molemminsuuntaisesti :P

Kypsemmän osaston läksiäiset olivat ja menivät, ei niistä sen enempää tällä erää. Ehkä jossain vaiheessa palaan siihen kuinka pidän sitä hauskana, miten tohkeissaan kaikki ovat reissuni suhteen, välillä jopa itseänikin enemmän :D Kiitokset kuitenkin kaikille onnistuneista kemuista, erittäin hyvästä meiningistä ja kivoista lahjoista!

Kello alkaa olemaan melko paljon, mutta vielä ei nukkumaan taida joutaa, sillä tämän yön projektina on siirtää levyhyllystä läppärille musiikkia vuoden tarpeiksi, mikä ei ihan pieni urakka olekaan. Levyjä on vuosien varrella kerääntynyt ihan sievä pino (liian suuri, mikäli vanhemmilta kysyy...), josta olennaisimpien äänitteiden valkkaaminen oma mieleenkiintoinen urakkansa. Vaikka mitä levyjä ottaisi, siltikin tulee satavarmasti jossain vaiheessa reissua kaivaanneeksi juuri sitä yhtä levyä mikä jäi kotiin :P

Mukaan on lähdössä suurimpia suosikkeja musiikkimaun kaikilta laidoilta, suhteellisen lavea otos omasta affektiivisesta puolesta. Toivottavasti kukaan ei tule kysyneeksi suosikkiartisteista, sillä en mielelläni nosta yhtä tai muutamaa ylitse muiden ja siksi vastauksen kasaaminen aina tavallaan ex tempore on aika perseestä :F

Sulosointujen voimin kohti tulevia haasteita! Hevin kanssa ei hätä tule ^_^

Matkalaukku on pakattuna, valmistelut viittä vaille valmiit ja kuviot suhteellisen hyvin selvillä. Viimeinen kirjaston kirja pitää vielä muistaa palauttaa ennen lähtöä. Lapsuuskuvia pitää kaivella huomenna vielä arkistoista skannattaviksi, saa nähdä mitä niistäkin kehtaa lopulta esitellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti