Sapporo, 23.9.2007
Sunnuntai, ensimmäinen virallinen ohjelma eli polkupyörien jako on vasta huomenna. Asuntolassa on koko ajan kyllä japanilaisopiskelijoiden toimesta koko ajan jotain hyörinää, järjestävät ilmeisesti jonkin sortin kekkereitä aulatilaan valmisteluista päätellen. Kommunikaatiopimennossa oleminen on tuskastuttavaa: Nettiyhteyden saa kuulemma aikaisintaan vasta n. kuukauden päästä ja siihen liittyvistä käytännöistä ei ole vielä mitään tietoa. Täällä toimivan kännykän saisi kytkynä liittymän kanssa, mutta sopimusta ei ilmeisesti voi tehdä, ennen kuin on käynyt rekisteröitymässä muukalaisvirastossa, joka on ohjelmassa vasta ensi torstaina.
Yleisöpuhelimia ja niissä käytettäviä kortteja on toki saatavilla, mutta senkin kanssa onnistuin kusemaan hommat ja ostamaan sellaisen kortin, joka ei käy asuntolan puhelimeen, olisihan se tietysti pitänyt jotenkin arvata, että maassa, jossa rautateilläkin liikennöi useampi toimija ei ole jostain syystä vakiintunutta korttistandardia. Täytyy kai sitten vain etsiä jostain ostettua korttia tukeva automaatti tai kysyä joltain asioista paremmin perillä olevalta mikä lappunen tuohon lähimpään denwaan toimii.
Perjantaina pidetty lähikauppojen esittely oli vain pikainen autokierros parissa n. 20 min kävelymatkan päässä olevan supermarketin osoittaminen, jonka alku siirtyi sateesta johtuen reilulla tunnilla suunnitellusta. Onneksi sen kautta törmäsin samassa asuntolassa majoittuviin hustep:laisiin: ruotsalaiseen Gustaviin, korealaiseen jonka nimeä en yhtäkkiä muista sekä havajilaiseen Jeffreyhin, joka asuu vielä toistaiseksi paikallisessa youth hostellissa n. kymmenkunnan muun sellaisen kanssa, jolle täältä vapautuu huoneita vasta viikon päästä. Ilta meni sitten muiden vaihtarien kanssa hengatessa ja jutellessa; kävimme 5 hengen porukalla syömässä ja nauttimassa muutaman olusen. Pyörä on aika must sillä kampuksen kaupungin puoleiselta laidalta menee ihan toisessa laidassa ja kaukana kaikesta olevalle asuntolalle normivauhtia kävellen liki 20 minuuttia.
Lauantaina oli tarkoitus käydä Gustavin kanssa kaupungilla kiertämässä, mutta koska unirytmit ovat edelleen mitä sattuu, heräsin keskellä yötä joskus kolmen ja neljän välillä enkä kyennyt enää sen jälkeen nukkumaan, jäi tapaaminen välistä kun aamutunneilla vielä puhkesi inhottava päänsärky kaiken muun hyvän lisäksi. Vietinkin sitten suurimmin osan päivästä huoneessa makoillen ja lueskellen. Sen verran jaksoin olla aktiivinen, että kävin aamulla tekemässä jälleen hieman ruokaostoksia ja palauttelemassa tyhjiä pulloja sekä myöhemmin iltapäivällä kiersin kävellen kampusaluetta ja kävin keskustan liepeillä kiertelemässä, pysytellen silti koko ajan melko lähellä kampusaluetta. Piipahdin yotobashi-kamera nimisessä liikkeessä, iso alue täynnä kaikkea mahdollista elektronista härpäkettä, mitä kuvitella saattaa, mutta kameroita vaan en onnistunut pikaisella visiitillä mistään löytämään :D (Idiootti, paikka on kaksikerroksinen! edit. 13.10.07 )Sen sijaan nessujen jakajia ja innokkaan oloisia asiakaspalvelijoita oli suomalaiseen makuun vähän turhankin paljon.
Vaikka liki jokapaikassa muualla on liki sairaalloisen puhdasta, eivät monet asuntolan tilat juuri tunnu olleen puhdistuaineitten ja rättien kanssa tekemisissä. Siivoojat käyvät toki ilmeisen taajaan kiertelemässä, mutta kaikkea hekään eivät silti siivoa. Yhteisessä keittiötilassa olevan mikron nappeihin meinasi jäädä sormet kiinni ylettömästä tahmaisuudesta johtuen. Eipä sillä, että tänne mitään hirveitä ylellisyyksiä odottaen olisi tultukaan. Uusi-seelantilainen vaihtari totesi sangen fiksusti, että kuppaisen asuntolan parhaita puolia yleensä on se, että sieltä lähtee hyvin mielellään ulos tekemään mitä tahansa :P Nukkumista ja opiskelua vartenhan nämä kuitenkin ovat erittäin asiallisia. Toistaiksi täältä ulospäin ajavat voimat ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin sisäänsulkevat, tämä on kuitenkin se turvallinen kotipesä vielä toistaiseksi oudossa ja hivenen pelottavassa paikassa.
Mietin tuossa, että todennäköisesti käyttäytyisin ( ja olen käyttäytynytkin) hyvin samalla tavalla kuin nyt, missä tahansa uudessa paikassa, jossa ei oikein tunne ketään ja keskustelun aloittamiseen on olemassa oma kynnyksensä. Jos olisin muuttanut esimerkiksi Helsinkiin opintojen perässä tuntematta sieltä ketään entuudestaan, olisin melko suurella todennäköisyydellä ensimmäisinä päivinä aika pitkälti omassa huoneessa jähimässä, etenkin mikäli se tukisi nettiyhteyttä :P Kieli asettaa luonnollisesti omat rajoituksensa ja määrittää rankasti sitä piiriä, jonka sisällä toiminta on mahdollista, tosin asenteella on paljon tekemistä sen kanssa miten kieliesteen (muuri antaa liian läpipääsemättömän vaikutelman, ellet satu olemaan luonteeltasi tankki) antaa omaa elämistään häiritä. Täytynee vain tyytyä ottamaan sopivan pieniä askelia kerrallaan, käyttää kieltä omien taitojen rajoissa ja olla turhaan pelkäämättä virheitä, mikä lienee suomalaisten helmasynti vieraiden kielten opiskelussa.
Yleisöpuhelimia ja niissä käytettäviä kortteja on toki saatavilla, mutta senkin kanssa onnistuin kusemaan hommat ja ostamaan sellaisen kortin, joka ei käy asuntolan puhelimeen, olisihan se tietysti pitänyt jotenkin arvata, että maassa, jossa rautateilläkin liikennöi useampi toimija ei ole jostain syystä vakiintunutta korttistandardia. Täytyy kai sitten vain etsiä jostain ostettua korttia tukeva automaatti tai kysyä joltain asioista paremmin perillä olevalta mikä lappunen tuohon lähimpään denwaan toimii.
Perjantaina pidetty lähikauppojen esittely oli vain pikainen autokierros parissa n. 20 min kävelymatkan päässä olevan supermarketin osoittaminen, jonka alku siirtyi sateesta johtuen reilulla tunnilla suunnitellusta. Onneksi sen kautta törmäsin samassa asuntolassa majoittuviin hustep:laisiin: ruotsalaiseen Gustaviin, korealaiseen jonka nimeä en yhtäkkiä muista sekä havajilaiseen Jeffreyhin, joka asuu vielä toistaiseksi paikallisessa youth hostellissa n. kymmenkunnan muun sellaisen kanssa, jolle täältä vapautuu huoneita vasta viikon päästä. Ilta meni sitten muiden vaihtarien kanssa hengatessa ja jutellessa; kävimme 5 hengen porukalla syömässä ja nauttimassa muutaman olusen. Pyörä on aika must sillä kampuksen kaupungin puoleiselta laidalta menee ihan toisessa laidassa ja kaukana kaikesta olevalle asuntolalle normivauhtia kävellen liki 20 minuuttia.
Lauantaina oli tarkoitus käydä Gustavin kanssa kaupungilla kiertämässä, mutta koska unirytmit ovat edelleen mitä sattuu, heräsin keskellä yötä joskus kolmen ja neljän välillä enkä kyennyt enää sen jälkeen nukkumaan, jäi tapaaminen välistä kun aamutunneilla vielä puhkesi inhottava päänsärky kaiken muun hyvän lisäksi. Vietinkin sitten suurimmin osan päivästä huoneessa makoillen ja lueskellen. Sen verran jaksoin olla aktiivinen, että kävin aamulla tekemässä jälleen hieman ruokaostoksia ja palauttelemassa tyhjiä pulloja sekä myöhemmin iltapäivällä kiersin kävellen kampusaluetta ja kävin keskustan liepeillä kiertelemässä, pysytellen silti koko ajan melko lähellä kampusaluetta. Piipahdin yotobashi-kamera nimisessä liikkeessä, iso alue täynnä kaikkea mahdollista elektronista härpäkettä, mitä kuvitella saattaa, mutta kameroita vaan en onnistunut pikaisella visiitillä mistään löytämään :D (Idiootti, paikka on kaksikerroksinen! edit. 13.10.07 )Sen sijaan nessujen jakajia ja innokkaan oloisia asiakaspalvelijoita oli suomalaiseen makuun vähän turhankin paljon.
Vaikka liki jokapaikassa muualla on liki sairaalloisen puhdasta, eivät monet asuntolan tilat juuri tunnu olleen puhdistuaineitten ja rättien kanssa tekemisissä. Siivoojat käyvät toki ilmeisen taajaan kiertelemässä, mutta kaikkea hekään eivät silti siivoa. Yhteisessä keittiötilassa olevan mikron nappeihin meinasi jäädä sormet kiinni ylettömästä tahmaisuudesta johtuen. Eipä sillä, että tänne mitään hirveitä ylellisyyksiä odottaen olisi tultukaan. Uusi-seelantilainen vaihtari totesi sangen fiksusti, että kuppaisen asuntolan parhaita puolia yleensä on se, että sieltä lähtee hyvin mielellään ulos tekemään mitä tahansa :P Nukkumista ja opiskelua vartenhan nämä kuitenkin ovat erittäin asiallisia. Toistaiksi täältä ulospäin ajavat voimat ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin sisäänsulkevat, tämä on kuitenkin se turvallinen kotipesä vielä toistaiseksi oudossa ja hivenen pelottavassa paikassa.
Mietin tuossa, että todennäköisesti käyttäytyisin ( ja olen käyttäytynytkin) hyvin samalla tavalla kuin nyt, missä tahansa uudessa paikassa, jossa ei oikein tunne ketään ja keskustelun aloittamiseen on olemassa oma kynnyksensä. Jos olisin muuttanut esimerkiksi Helsinkiin opintojen perässä tuntematta sieltä ketään entuudestaan, olisin melko suurella todennäköisyydellä ensimmäisinä päivinä aika pitkälti omassa huoneessa jähimässä, etenkin mikäli se tukisi nettiyhteyttä :P Kieli asettaa luonnollisesti omat rajoituksensa ja määrittää rankasti sitä piiriä, jonka sisällä toiminta on mahdollista, tosin asenteella on paljon tekemistä sen kanssa miten kieliesteen (muuri antaa liian läpipääsemättömän vaikutelman, ellet satu olemaan luonteeltasi tankki) antaa omaa elämistään häiritä. Täytynee vain tyytyä ottamaan sopivan pieniä askelia kerrallaan, käyttää kieltä omien taitojen rajoissa ja olla turhaan pelkäämättä virheitä, mikä lienee suomalaisten helmasynti vieraiden kielten opiskelussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti