Viikko Sapporossa

Toinen matkaviikko, maanantai 25. helmikuuta

Hotellin aamiainen oli yksi reissun parhaista ja näköala hotellin ylimmästä kerroksesta kolean oloiselle merelle oli melko miellyttävä. Energiavarastot täynnä jatkettiin Aomorista matkaa ensin kohti Hakodatea Honshun ja Hokkaidon yhdistävän tunnelin kautta ja sieltä suoraan lyhyellä vaihdolla Sapporoon, jossa oltiin perillä alkuillasta. Reilut kuutisen tuntia vierähti jälleen junassa jumittaen ja jo melko ikävystyttäviksi muuttuvia maisemia tuijotellessa. Lumen peittämä Hokkaido muistuttaa vuoret poisluettuna erehdyttävän paljon pohjanmaalaisia maisemia junasta tarkasteltuna. Hyvinkin kotoisia seutuja siis monessa mielessä.

Vinkkejä majoituspaikan suhteen tiedustelin japaninkielen opettejalta matkan aikana ja hyviä ehdotuksia sainkin vastaukseksi, mutta päädyimme lopulta sinisen planeetan suositukseen, joka oli sijainniltaan kaikkein optimaalisin eli lähellä metroa ja siedettävän kävelymatkan päästä Keitekistä. En viitsinyt toki itse maksaa viikon hotelliyöpymisestä kun oma huonekin oli tarjolla, vaikka näin jälkeenpäin kun miettii olisi ihan hyvin voinut nauttia hotellin kivoista puitteista kyisen asuntolan sijaan.

Ennakkotiedoista ja kuvista huolimatta Sapporon lumisuus onnistui silti hivenen yllättämään vanhemmat. Vaikuttavan massiivisista lumikinoksista, jotka kuulemma toivat mieleen lapsuusaikojen talvia, taidettiin räpsiä useampikin valokuva viikon aikana. Viikon poissaolon aikana lunta oli kerennyt sadella sen verran, että eron huomasi itsekin. Illalla oli ”pakkasta”japanilaisittain kirpakkaasti lähemmäs kymmenen astetta ja sitä myöten kivan kirkas ja raikas ilma.

Ensimmäisenä iltana käytiin yhdessä nauttimassa sapporolaista raamenia(siis sitä parasta laatua) aseman ravintolassa, joka ei kyllä varsinaisesti ole välttämättä se kaikkein paras paikka, ainakaan jos asiantuntijoilta kysytään, mutta tuttuna paikka illan hämärässä palveli tarkoitusta sangen hyvin. Yhdennellätoista hetkellä kerettiin vielä ostamaan pistokeadapteri elektroniikkaliikkeestä, jotta isän läppäri toimisi ilman hotellin respan palveluihin turvautumista.

Ennen illallista äiti pääsi päivittelemään asuntolan kuppaisuutta ja huoneeni sotkuisuutta (kuinkas muutenkaan). Jostain kumman syystä äideillä iskee aina vimma järjestellä kylässä käydessään lastensa asuntoja ehompaan kuntoon erikseen kysymättä, tälläkään kertaa siltä ei vältytty vaikkei ensimmäisenä iltana moiseen revettykään. Kyseessä lienee jonkin sortin epäsuora nuhtelu/rangaistus, joka pyrkii osoittamaan ettei omasta asuintilasta kyetä vielä pitämään riittävän hyvää huolta ja toisaalta kai osoittamaan, että äidin hoivalle on yhä tarvetta ^_^ Olisi kiinnostavaa tietää, tapahtuuko samaa tyttöjen kohdalle ja jos, niin miten he asiaan suhtautuvat.

Tiistai 26. helmikuuta

Illalla piti tietysti viedä vanhemmat suomen kielen tunnille syventävän ryhmän oppilaiden riemuksi, he kun ovat aina niin aktiivisia keskustelemaan ja kyselemään kaikkea...Isä meinasi perinteiseen tyyliin aluksi jänistää koko hommasta, hän kun ei liiemmin outojen ihmisten edessä ”esiintymisestä” juuri perusta. Lopulta suu kävi kuitenkin suhteellisen säpäkästii ja opiskelijat saivat pähkäiltäväkseen koko joukon uusia sanoja vanhempien ammatteihin ja muuhun vastaavaan liittyen. Oppitunnin jälkeen siirryttiin tietysti izakayaan jatkamaan jutustelua ja hakemaan mukavaa humalaa, joka hanaoluen ja kivoista tanukikannuista tarjoilun saken voimin onnistuikin vallan mainiosti. Paikka oli itselle ihan uusi tuttavuus kiven heiton päässä asemalta, kuulemma hokudain opiskelijoiden ja opettajien suosima kuppila. Kuinka ollakaan sattui yläkerrassa olemaan kasvatustieteen laitokselta tuttu proffa kollegoineen :P Ruokapuoli oli jo tutuksi tullutta yakinikua, hokkea sekä sangen mitäänsanomaton versio suuresta suosikistani eli yuudoufusta, joka oli tehokkaasti pilattu lisäämällä keittoon isoja kalamöhkäilejä ja alentamalla mausteliemen sitruunapitoisuutta. Ei näin!

Keskiviikko 27. helmikuuta - lauantai 30. helmikuuta

Loppuviikon tapahtumat jäivät alkuperäiseen blogiin kirjoittamatta ja näin vajaan neljän vuoden viiveellä kirjoittaessa pienet yksityiskohdat ovat jo kerenneet auttamattomasti unohtua, mutta pääkohdat ovat kuitenkin suhteellisen kirkkaina edelleen mielessä. Yksi päivä vietettiin tehden visiitti bussilla aina yhtä hienoon Houheikyoun onseniin, jonka hivenen rikinkatkuisilla luonnonlähteen vesillä täytetyt, lumisille vuorille näköalaa tarjoavat ulkoaltaat sekä tuliset intialaisruoat olivat myös vanhempien mieleen. Oikeaan pukuhuoneen ja kylpyosaston löytämiseksi tuli tässä vaiheessa opetettua naista ja miestä tarkoittavat kanji-merkit.

Toisena päivänä käytiin hivenen Sapporon ulkopuolella sijaitsevassa hiihtokeskuksessa hieman hiihtämässä murtsikkaa. Suomi seuran aktiiveihin kuulunut vanha herrasmies tarjosi autokyydin ja opastusta paikan päällä, mistä hänelle suurkiitokset. Välinevalikoima ei ollut päätähuimaavan tasokas, mutta kaikille saatiin kuitenkin toimivat sivakat alle. Vaikka oltiin vielä helmikuun puolella, olivat kelit alkaneet sen verran lämpenemään, että suurin osa parhaista latureiteistä oli suljettu lumivyöryvaaran takia, joten kiersimme suhteellisen lyhyen lenkin, joka kuitenkin piti sisällään sen verran tiukkoja nousuja, että kaikki olivat hyvin hikisiä perille päästyämme. Rinteen päällä olleessa ravintolassa luonastettiin, jonka jälkeen teimme visiitin Suomi-seuran konttoriin, jossa kahviteltiin ja juteltiin itse puheenjohtajan kanssa pidempi tovi. Hauskana yllätyksenä selvisi, että hän oli ollut reilu vuosikymmen takaperin isäni synnyinseudulla Vimpelissä seuraamassa silloista pesäpallon Itä-Länsi - ottelua, josta oli valokuvia ja lehtileikkeitä todistusaineistona. Maailma on niin kovin pieni paikka... Karaokessakin totta kai käytiin, kuppia kumottiin ja hauskaa oli. Kappalevalikoima oli laaja, mutta suomenkielisen ohjelmiston puuttumisen vuoksi vanhemmat eivät tainneet kovin montaa kappaletta esittää.