Sapporo, 11.5.2008
Vaikka tarkoituksena oli jossain vaiheessa vuotta tehdä reissu Asahikawaan, joka on Sapporon jälkeen Hokkaidon toiseksi suurin keskus, saivat suunnitelmat lisäpontta, kun kuulin kaikille opiskelijoille varatun noin 8000 jenin edestä rahaa opintomatkaa varten. Korvausanomusta varten piti tietenkin kehittää akateemisesti kestäviä syitä eli syitä, miksi laitoksen pitäisi tukea enemmänkin huvittelumielessä tehtävää matkustelua. Kuka nyt koskaan olisi erehtynyt pitämään luokkaretkiä ja vastaavia puhtaasti opetuksellisina tapahtumina? :D
Elämyksellisyys on onneksi tunnustettu osa opetussuunnitelmaa ja tästä sainkin idean arvioida eläintarhaa ja nuorten tiedemuseota sekä niiden tiedollisen annin, että elämyksellisen painoarvon kannalta. Loppujen lopuksi kirjoitin kuitenkin perustelut aika pikaisesti vasemmalla kädellä, mutta se onneksi riitti laitoksen väelle; liekö johtunut pelkästään siitä, etteivät ymmärtäneet englanninkielistä kapulointiani tarpeeksi hyvin. Isoilla sanoilla ja koukeroisilla lauserakenteilla voi halutessaan antaa melko valheellisen kuvan omasta osaamisestaan...vaan eipä kaiveta maata oman uskottavuuden alta sen enempää :P
Alunperin olin suunnitellut tekeväni reissun jo helmikuun alussa ja sen päivän alkuperäiseen anomukseen kirjoitinkin. En kuitenkaan erinäisistä kiireistä johtuen kerennyt saamaan reissua aikaiseksi tuohon aikaan, vaan siirsin sen suosiolla kevätloman lähtökohtaisesti olemattomaan ohjelmistoon. Loman aikana tulivat ensimmäiset ensimmäiset kyselyt reissun onnistumisesta ja pyynnöt raportin palauttamisesta. KÄÄKS! Olin kokonaan päässyt unohtamaan reissusuunnitelmat ja ilmoitin tekeväni sen mahdollisimman pian ja rupesin etsimään tulkkaukseen pystyvää japanilaista reissukaveriksi, sillä aiempien kokemusten perusteella tiesin, että museoiden ja vastaavien paikkojen englanninkielinen anti olisi aika olematonta eikä aikaa selitysten kääntämiselle ollut hirveästi tarjolla.
Lopulta jouduin kuitenkin tekemään reissuni yksikseni, sillä aikataulut menivät kaikkien kanssa hiemaan ristiin enkä sen vuoksi onnistunut nakittamaan ketään matkaseuraksi. Yksin matkustaminen on aina yhtä ikävää huolimatta sen tarjoamasta vapaudesta tehdä itse kaikki päätökset. Toisen tahdon ja vaatimusten huomioonottaminen on pieni hinta siitä, että seurana olisi ollut joku, jonka kanssa jakaa mielipiteitä ja ajatuksia nähdystä ja koetusta. Tai sitten ihan vain ottamassa niitä pakollisia poseerauskuvia, nauramassa tyhmille jutuille ja tuomassa ihmisen läsnäolon lämpöä viileään lopputalven päivään.
17. maaliskuuta, jonka aamuna toimitin hakemuksen uutta asuntolaa varten kansainväliseen yksikköön, ostin asemalta Aki-sensein suosittelemat edestakaiseen matkaan oikeuttavat aleliput automaatista ja matkustin tyhjähköllä junalla Asahikawaan. Matkaan meni reilun tunnin verran ja perillä olin joskus kymmenen tienoilla. Junassa nukuttujen levottomien torkkujen jälkeen perillä olo oli hieman pöllähtänyt. Sen jälkeen kun tarvittavat esittetteet oli haettu turisti-infosta, piti ensimmäisenä suunnistaa myöhäiselle aamupalalle ja herättää viimein itsensä kunnolla ison kahvikupin voimalla. Mitäpä suomalainen tekisikään ilman tuota mustaa huumehetta :P
Kuten nimestäkin voi derivoida, Asahiyaman eläintarha sijaitsee vuoren (山、やま）kupeessa. Koska täällä ei juuri keskustaa vuorille rakenneta, piti kaupungin laitamille matkata bussilla, mikä vei paljon pidempään kuin mitä kartan perusteella olisi osanut odottaa. En tosin koskaan ole ollut ihan älyttömän hyvä arvioimaan etäisyyksiä ja aikoja, varsinkin kun rakennusten ja korttelien koko ja se miten niitä karttoihin merkitään vaihtelee aikalailla maittain. Silmiinpistävänä erona Sapporoon oli kaupungissa vielä runsain määrin jäljellä ollut lumi, joka tosin oli sulanut sen verran, että kulkuväylät olivat jokseenkin puhtaina.
Alueelle sisään päästyäni päätin suunnata heti ensimmäiseksi tsekkaaman pingviinien rakennuksen, jonka tiesin netistä löytämieni kuvien perusteella olevan varsin vaikuttavan enkä joutunut pettymään. Kuten videosta voi nähdä, pingviinitalossa pystyi seuraamaan näiden monien rakastamien hyisten frakkilintujen uiskentelua lasin lävitse. Seuraavaksi vuorossa oli suurpetojen aitaus, joka on perinteisesti ollut aina eläinvankiloiden mielenkiintoisimpia osastoja samalla tavalla kuin vaarallisimmat rikolliset ovat perverssillä tavalla pikkunilkkejä kiinnostavampia tapauksia. Savannin kuningasta eli jellonaa lukuunottamatta suuret kissapedot olivat ansaituilla päiväunilla eivätkä juuri näyttäneet maahan levitettyä taljaa kummemmilta :P
Erikoisen kuvakulman takia leopardiaitaus onnistui kuitenkin olemaan aika jännittävä, jäin miettimään kuinkakohan iso riski eläinten hereillä ollessa on saada vihaisia ja tuoksahtavia reviiriviestejä yläpuolella tassuttelevilta mirreiltä. Leijona-aitauksessa oli onneksi metalliverkon sijaan lasi, sillä muuten monen päivä olisi voinut mennä pahemman kerran pilalle. Likaisen lasin takana elämöivä suurilukuinen joukko japanilaisia tyttöjä ei ollut ilmeisestikään stressaantuneiden kattien mieleen, jotka ihastuttivat yleisöä karjumalla ja virtsaamalla näitä kohti.
LEILA LEIJONA ON HIVENEN NÄRKÄSTYNYT
OTSO KONTIO ON KIPEÄSTI SEURAN TARPEESSA
Symppis karhu tuijotteli sangen apaattisen näköisenä ihmisiä pienen lasi-ikkunan lävitse. Tarhan hienouksia on ehdottomasti se, että eläimien lähelle pääsee aivan eri tavalla kuin monissa muissa paikoissa. Tällainen normaali henkilökohtaisemman oloinen näkökulma eläimiin tuo kipeällä tavalla mieleen paikan vankilamaisen luonteen ja sen miten sekä ihmisissä on paljon eläintä ja toisinpäin.
Hivenen myöhemmin tavatut jääkarhut olivat ihan toisesta maailmasta ja ravasivat ympäri aitausta kuin pistoksen (amfetamiinia selkeästi) saaneina. Ranuan eläinpuiston tilavaan aitaukseen verrattuna jääkarhujen koti Asahiyamalla oli kieltämättä melko pieni, mikä tietysti tekee eläinten bongailun vierailijalle helpommaksi, mutta altistaa näyttelykappaleen erinäisille henkisille matalapaineille. Toisaalta, jos elämiä aiotaan pitää kuitenkin luontaista reviiriä pienemmissä aitauksissa, niin voisi helpommin nähtäville tuominen on sinänsä järkevä ratkaisu, johon yhtynevät kaikki ne jotka ovat yrittäneet joskus turhaan nähdä sutta Ranulla :P
Osattiin sitä toki rennostikin ottaa; kuten kuvasta näkyy, vietti karhunuorukainen leppoisia loikoiluhetkiä lämpimähkössä iltapäiväauringossa yleisön pällistellessä innostuneena lasin takana.
Kun oli nähty kirahvit ja virtahevot, naureskeltu tovi orankien poseerauksille ja koskettu käärmettä, alkoi päivän odotetun kohokohdan odottaminen. Pingviinien marssi! Frakkisakki käy joka päivä kaksi kertaa kiertämässä tunnin lenkin ympäri puiston aluetta ja kuten arvata saattaa ei innokkaista seuraajista ole koskaan puutetta.
.Eläinpuisto tsekattu ja raapustettu mieleen se, että seuraavalla kerralla ei todellakaan tehdä vastaavaa reissua yksikseen. Koskapa aikaa oli vielä jäljellä riittävästi liikahdettiin ääriään myöteen täyteen ahdetulla bussilla takaisin keskustaan. Itse istuin mukavasti penkillä, kun tajusin mennä pysäkille hyvissä ajoin odottamaan eikä kyydissä ollut ketään, jolle olisi voinut jalosti istuinpaikkansa luovuttaa. Tiedekeskukseen olisi keskustasta voinut mennä kävellenkin, mutta koska en halunnut alkaa eksyilemään kartan kanssa ja aikataulukin painon päälle (sulkemisaika) päätin ottaa suosiolla taksin.
Tiedekeskuksesta tuli otettua vain kuva itse rakennuksesta, sillä en ollut varma saiko siellä kuvata ja toisekseen elämys- ja kokemusperäisistä laitteista otetut kuvat olisivat auttamatta olleet aika tylsiä. Jos haluatte tutustua tarjontaan tarkemmin suosittelen vierailemaan itse paikan päällä ;) Selityksiä ja ohjeita ei tosin ole englanniksi tarjolla, joten semipaskalle kielitaidolle tai tulkille on tarvetta...
Reilun tunnin mittaisella lyhykäisellä kierroksella kerkesin testata painottomuussimulaattorin kieputtelua, virtuaalihyppiä kuun kamaralla ja eläytyä alkuihmisten maailmaa motion capture laitteiston avulla. Isona teemana keskuksessa olivat avaruus, ihmisen aistit ja ilmastoon liittyvät seikat. Tyyliltään pisteet olivat enemmän lapsille ja nuorille suunnattuja, mutta hyvinkin myös aikuisempaan makuun sopivia ja vähemmän luonnontietevät tuntevat saattavat hyvinkin oppia jotain uutta tai ainakin saada tarpeellista kertausta perusoppimäärään, kuten allekirjoittaneen tapauksessa.
Kotiinviemisiksi piti ottaa nippu eri pisteiden selityksillä varustettuja lappuja, joihin ei vielä(kään) kerennyt tarkemmin tutustumaan...ennen paluujunaan nuosemista piti nauttia iso annos höyryän kuumaa raamenia. Täysi vatsa, parempi mieli ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti