Sapporo, 10.11.2007
Joskus pitää mennä todella kauas nähdäkseen lähelle. Vaikkapa Japaniin kuuntelemaan suomalaista taidemusiikkia ja tajuamaan miten kaunis ja runollinen kieli suomi onkaan. Tiesin sen toki jo entuudestaankin, mutta Hynnisen tulkinnat suomalaissäveltäjien pianoresitaateista saivat asian kirkastumaan aivan uudella tavalla. Levyltä kuunneltuna klassinen laulu ei ole oikein koskaan uponnut kunnolla, mutta livenä kuultuna ihmisäänen komea pauhu pisti useampaan otteeseen kylmiä väreitä kulkemaan selkäpiitä pitkin. Liput ja kutsu konserttiin järjestyi suomiblokin kautta. Täällä tuntuu olevan ihmeellisen paljon kotoisen kulttuurin ja kielen ystäviä, eräskin neito lauloi vanhoja suomalaisia lauluja kuin enkeli . Täytyy tosin ottaa huomioon se, että niinkin väkirikkaassa ja kulttuurinnälkäisestä maasta kuin Japani löytyy ystäviä kaikelle mahdolliselle maan ja taivaan välillä sekä vähän sfäärien ulkopuolisellekin.
Konsertin päätteeksi eksyttiin japanilaisten pitämään venäläiseen ravintolaan, jossa oli itä-naapurin eineksiä ja virvokkeita sangen hyvä kattaus tarjolla. Sattumalta paikalle oli eksynyt myös kuuden hengen seurue janoisia ja hyvähenkisiä venäläisiä, jonkin sortin artisaaneja koulutusreissulla. Naapurimaiden (Venäjähän on sekä Suomen että Japanin lähin rajanaapuri) yhteinen illanvietto sujui sen jälkeen, kun venäläisseurue ehdotti pöytien ja pöytäseurueiden yhdistämistä, sangen railakkaissa meiningeissä.
Vodkaa juotiin ensin suolakurkkujen ja sittemmin ilman monta kierrosta, jääkylmänä kuten asiaan kuuluu. Laulu raikasi myös välillä sangen komeaan malliin ja lattialaudat paukkuivat jalkojen hakatessa säestystä korvaten raivolla sitä, mitä sanoissa välillä unohdettiin :D Kaikilla kielillä kuultiin enemmän tai vähemmän tunnelmaan sopivaa musiikkia: me suomalaiset tempaisimme Päivänsäteen ja Menninkäisen, kun muihin kappaleisiin eivät kaikki yhtäkkiä muistaneet lyriikoita. Taisipa tämänkin Aki osata miltei paremmin kuin me...
Ilta ei tietenkään vielä loppunut siihen, kun ensimmäisestä paikasta päästiin ulos, vaan suomalaisten laulujen siivittämänä siirryimme seuraavaan paikkaan katetulla kauppakadulla, joka kulkee Tanukikojin nimellä. Jatkopaikasta löytyi sähkökitara, jonka hypisteleminen oli muutaman kuukauden tauon jälkeen hyvin mieluinen kokemus - siitäkin huolimatta, että turhan päihtyneenä ja ilman vahvistinta soittaminen on enimmäkseen aika syvältä. Muutkin olivat sangen hyvässä maistissa, osa sen verran ettei hereillä enää meinattu pysyä.
Piakkoin iso osa porukasta päätti suunnata kotiin, innokkaimpien jatkaessa vielä iltaa läheisessä karaokessa. Itsekin olin sen verran sopivasti menovettä juonut, että edellytykset laulamiseen olivat varsin optimaaliset: estot tipotiessään, mutta äänentuottoa pystyi edelleen kontrolloimaan ja sanoja lukemaan enempiä kangertelematta. Lauluja en kuitenkaan ilman apua olisi löytänyt, ihan vain siitä syystä, että kaikki listat olivat jostain syystä japaniksi :P Paluu asuntolalle tapahtui joskus aamuseitsemän ja kahdeksan välillä. Tuhannen jenin kysymys: Kuka arvaa mistä seuraava päivä enimmäkseen koostui? :D Vihjeitä voi hakea vaikka aiemmista kirjoituksista tai ehkä ihan vain omien henkilökohtaisten kokemusten arkistosta - tai lähimuistista...
Joskus pitää mennä todella kauas nähdäkseen lähelle. Vaikkapa Japaniin kuuntelemaan suomalaista taidemusiikkia ja tajuamaan miten kaunis ja runollinen kieli suomi onkaan. Tiesin sen toki jo entuudestaankin, mutta Hynnisen tulkinnat suomalaissäveltäjien pianoresitaateista saivat asian kirkastumaan aivan uudella tavalla. Levyltä kuunneltuna klassinen laulu ei ole oikein koskaan uponnut kunnolla, mutta livenä kuultuna ihmisäänen komea pauhu pisti useampaan otteeseen kylmiä väreitä kulkemaan selkäpiitä pitkin. Liput ja kutsu konserttiin järjestyi suomiblokin kautta. Täällä tuntuu olevan ihmeellisen paljon kotoisen kulttuurin ja kielen ystäviä, eräskin neito lauloi vanhoja suomalaisia lauluja kuin enkeli . Täytyy tosin ottaa huomioon se, että niinkin väkirikkaassa ja kulttuurinnälkäisestä maasta kuin Japani löytyy ystäviä kaikelle mahdolliselle maan ja taivaan välillä sekä vähän sfäärien ulkopuolisellekin.
Konsertin päätteeksi eksyttiin japanilaisten pitämään venäläiseen ravintolaan, jossa oli itä-naapurin eineksiä ja virvokkeita sangen hyvä kattaus tarjolla. Sattumalta paikalle oli eksynyt myös kuuden hengen seurue janoisia ja hyvähenkisiä venäläisiä, jonkin sortin artisaaneja koulutusreissulla. Naapurimaiden (Venäjähän on sekä Suomen että Japanin lähin rajanaapuri) yhteinen illanvietto sujui sen jälkeen, kun venäläisseurue ehdotti pöytien ja pöytäseurueiden yhdistämistä, sangen railakkaissa meiningeissä.
Vodkaa juotiin ensin suolakurkkujen ja sittemmin ilman monta kierrosta, jääkylmänä kuten asiaan kuuluu. Laulu raikasi myös välillä sangen komeaan malliin ja lattialaudat paukkuivat jalkojen hakatessa säestystä korvaten raivolla sitä, mitä sanoissa välillä unohdettiin :D Kaikilla kielillä kuultiin enemmän tai vähemmän tunnelmaan sopivaa musiikkia: me suomalaiset tempaisimme Päivänsäteen ja Menninkäisen, kun muihin kappaleisiin eivät kaikki yhtäkkiä muistaneet lyriikoita. Taisipa tämänkin Aki osata miltei paremmin kuin me...
Ilta ei tietenkään vielä loppunut siihen, kun ensimmäisestä paikasta päästiin ulos, vaan suomalaisten laulujen siivittämänä siirryimme seuraavaan paikkaan katetulla kauppakadulla, joka kulkee Tanukikojin nimellä. Jatkopaikasta löytyi sähkökitara, jonka hypisteleminen oli muutaman kuukauden tauon jälkeen hyvin mieluinen kokemus - siitäkin huolimatta, että turhan päihtyneenä ja ilman vahvistinta soittaminen on enimmäkseen aika syvältä. Muutkin olivat sangen hyvässä maistissa, osa sen verran ettei hereillä enää meinattu pysyä.
Piakkoin iso osa porukasta päätti suunnata kotiin, innokkaimpien jatkaessa vielä iltaa läheisessä karaokessa. Itsekin olin sen verran sopivasti menovettä juonut, että edellytykset laulamiseen olivat varsin optimaaliset: estot tipotiessään, mutta äänentuottoa pystyi edelleen kontrolloimaan ja sanoja lukemaan enempiä kangertelematta. Lauluja en kuitenkaan ilman apua olisi löytänyt, ihan vain siitä syystä, että kaikki listat olivat jostain syystä japaniksi :P Paluu asuntolalle tapahtui joskus aamuseitsemän ja kahdeksan välillä. Tuhannen jenin kysymys: Kuka arvaa mistä seuraava päivä enimmäkseen koostui? :D Vihjeitä voi hakea vaikka aiemmista kirjoituksista tai ehkä ihan vain omien henkilökohtaisten kokemusten arkistosta - tai lähimuistista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti